Poika pyysi häntä suostumaan hänen ja Elisabetin kihlaukseen, ja isä ymmärsi, kaikista kirjeen kauniista sanoista huolimatta, että kysymyksessä oli päätetty asia.
Kapteenin vaistomaiset eleet ja huudahdukset ilmaisivat riittävän selvästi, että uutinen oli saanut hänen mielensä ankarasti kuohumaan.
Hän istui hetkisen vaiti, takoen kämmenellään polveansa, ja loi aika ajoin ruorin luona seisovaan Salveen kaikkea muuta kuin lempeitä silmäyksiä. Tuntui siltä kuin kapteeni olisi mielinyt purkaa kiukkunsa häneen. Hän tiesi Salven aikoneen antaa Elisabetille lahjoja ja otaksui hänen kosineenkin tyttöä. Ja nytkö tulisi samasta tytöstä kapteenin oman pojan, meriupseerin, vaimo!
Vihdoin iski kapteeni kätensä, jossa hänellä oli kirje, pöytään niin kiivaasti, että karahvi ja lasi putosivat kannelle. Hän potkaisi sirut syrjään ja kulki nopein askelin pitkin kantta.
Astuessaan Salven ohi hän tuskin voi itseänsä hillitä, käännähti äkkiä ympäri ja asteli jälleen takaisin.
Salve näki kapteenin katseesta, että oli ollut saamaisillaan kuulla jotakin epämieluista. Hänen uhitteleva asentonsa ja ilmeensä osoittivat hänen olevan valmiin ottamaan vastaan mitä tahansa.
"Missä on toinen perämies? Missä on koko vahti?" huusi kapteeni kiukuissaan ja katseli ikäänkuin ihmeissään ympärilleen. Hän tiesi varsin hyvin, miten asianlaita oli, ja määräyksen mukaan oli ankkuri nostettava vasta myöhemmin, illansuussa.
"Täällä!" kuului isostavenheestä huutavan perämies, jonka miellyttävä askarrus oli häiriytynyt ja joka nyt ilmaantui näkyviin hieman hämmentyneenä, kirje kädessään.
"Ankkuri ylös! @@ Kaikki miehet kannelle!" komensi Beck toitottaen määräyksen suotta vielä huutotorvellakin.
Miehet kömpivät happamennäköisinä piiloistansa. He eivät olleet laisinkaan osanneet odottaa sellaista yllätystä keskellä auringonpaahdetta, ja kapteeni jakeli määräyksiään vimmatulla vauhdilla, ikäänkuin riivattuna.