"Federigo!" virkkoi hän väristen, ja sitten seurasi nopeita kysymyksiä ja vastauksia espanjan kielellä, jota Salve ei ymmärtänyt.
Hän käsitti vain, että nainen kummastui nähdessään vieraan miehen, ja että Federigo rauhoitti häntä sanalla "amigo" ja lyhyellä selityksellä.
Nainen avasi nopeasti oven ja syleili kiinteästi Federigoa, suuteli hänen kumpaakin poskeansa ja nyyhkytti.
Paikkakunnan tavan mukaan hän sitten tarjosi Salvelle poskeansa ja säpsähti hieman, kun mies ei näyttänytkään tarkoitusta ymmärtävän, nyökkäsi vain ja virkkoi puolittain englannin, puolittain espanjan kielellä: "Good evening, señorita!"
Nyt huomasi señorita innoissaan unohtaneensa mantiljinsa ja juoksi kiireesti heidän luotansa.
Paolina oli Federigo Nunezin sisar. Hän, hänen vanha äitinsä ja lisäksi eräs vanhahko mulattinainen, joka oli ollut Paolinan imettäjä, olivat talon ainoat asukkaat.
Pian hän tuli takaisin, mukanaan kynttilä, viiniä, leipää ja hedelmiä, asettui osaaottavasti veljensä viereen ja laski käsivartensa hänen olalleen. Veli kertoi innokkaasti viittilöiden, kasvot kertomuksen elävänä kuvastimena.
Äkkiä Federigon kasvot muuttuivat kalpean intohimoisiksi, ja hänen mustat silmänsä salamoivat. Hän iski kädellään ilmaa, ikäänkuin olisi tikaria käytellyt ja nauroi niska kenossa ivallisesti riemuiten, niin että valkeat hampaat loistivat.
Salve ymmärsi, että Federigo oli surmannut jonkun henkilön Montevideossa, luultavasti päästäkseen karkuun, ja että hän pelkäsi Rion poliisin saaneen tiedon asiasta. Hän istui tuijotellen Federigon sisarta. Hän oli solakka ja joustava nainen, viehkeä ja samalla uhkea, sellainen tumma kaunotar, joita löytää vain etelästä ja joiden kasvoissa ja hehkuvassa katseessa on ihmeellinen eloisuus.
Ilmeiden leikki, joka muistutti veljeä, vaikutti kuitenkin epänaiselliselta Salveen, josta jo oli tuntunut vastenmieliseltä se, että señorita tavan takaa katseli häntä pitkään ja tutkivasti.