Oli ilmeistä, että hän näytti komealta sievässä merimiespuvussaan, sillä Federigon äiti silmäili häntä ihan ihmeissään, kun heidät esiteltiin toisilleen. Hän oli nähtävästi otaksunut poikansa ystävän karkeaksi brasilialaiseksi matruusiksi, jollaista väkeä kansan pohjasakka siellä ylimalkaan on.
Hän itse oli kutistunut, pergamentinkeltainen vanha nainen, jonka paksu harmaa tukka oli sidottu niskaan yksinkertaiseen solmuun. Hänellä oli sormissa joukko tukevia sormuksia ja korvissa raskaat kellukat. Pienet pistävät silmät puhuivat sammuneista intohimoista, ja hänen kasvoissaan näkyi vielä selvempänä se rottamainen ilme, joka silloin tällöin pilkisti pojan piirteistä. Salve havaitsi piankin, että hän oli vajonnut juoppouteen.
Eukko pysytteli isomman osan päivää varjonpuolella olevissa suojissa tai pienessä kuistikossa acachacasta ja vettä säätävillään ja alinomaa pyöritellen ja polttaen savukkeita.
Kaikesta huolimatta kohtelivat sisarukset häntä kunnioittavasti, ja selvää oli, että hän oikeastaan johti kaikkia heidän aikeitansa.
Ave Marian aikaan iltasella lepäsi hän useinkin humalassa polvillaan ja mutisi rukouksiaan lähtien sitten kohta makuulle.
Kotiin tullessaan vältti señorita edelleen Salven puoleen kääntymistä. Salve näki hänen antavan rahoja veljelleen, jonka hieman murheellisiksi vetäytyneet kasvot jälleen kirkastuivat.
"Mitä sinä olet tehnyt sisarelleni?" kysyi Federigo hymyillen eräänä päivänä. "Hän ei ole sinulle hyvä. Hän on vaarallinen", virkkoi hän vakavasti ja lisäsi sitten ikäänkuin harkiten:
"Niin kauan kuin olet tässä talossa, olet kumminkin hyvässä suojassa; mutta nyt olet saanut varoituksen."
Federigoa samoinkuin Salveakin alkoi pitkä kotiaresti vähitellen ikävystyttää.
Sisaren pyynnöistä huolimatta hän lähti illalla ulos ja palasi hyvin myöhään. Hänen mielialansa oli synkkä ja kiihtynyt, ja Salve voi hänen katkonaisista lausumistaan ymmärtää, että hän oli menettänyt pelissä kaikki rahansa.