Schulteiss kumartui kunnioittavimmasti vastaamaan:
"Suvaitkaa että minä, rouva Baarvig — Jos kysymyksessä olisi tavallinen jokapäiväinen ilmiö… Mutta," hän korotti ääntänsä, — "taiteilijan itsetuntoisuus ei ole jokapäiväinen. On lähdettävä hänessä asuvasta hillittömyydestä. Metsälintu ei tyydy istumaan oppiaikaansa häkissä, leikatuin siivin. Muutoin ei ole mitään hillittömyyttä", — huuti hän väittelyn kiivaudessa, — "ja silloin myöskään ei — ei ole taiteilijaa."
Rouva ikäänkuin vetäytyi kokoon:
"Varmaan lienette oikeassa, — varmaan lienette oikeassa, Schulteiss; ei saa tavallisuuden mukaan arvostella sitä, joka on tavatonta." — —
Rouva Bente istui neulomapöytänsä ääreen, kun Schulteiss oli noussut ylös kamariinsa. Kiusaantunut miettivä ilme oli hänen kasvoissaan.
Hän huokasi syvään, — avasi lippaan, otti kirjeen ja pani sen konemaisesti pari kertaa jälleen takaisin… Hän alkoi astua edes takaisin rauhattoman näköisenä, käsi kylkeen painettuna, ikäänkuin kärsien ruumiillista tuskaa.
* * * * *
Hiljaisena suvi-iltana oli tohtorin luona Elvsaetissä äkkiä syntynyt vilkas elämä. Portailla ja käytävässä makasi matkareppuja, pleedejä ja sauvoja, huoneissa liikkui sporttipukuisia herroja ja naisia, jalassa villasukat ja paksunahkaiset pikilangalla neulotut kengät, meluten ja iloa pitäen. Eräs matkailijaseura — kolme naista ja kaksi herraa, — oli poikennut sinne yhtyäkseen neiti Feiringiin, joka jo aikaisemmin päivällä oli tullut vouti Preusin luota tohtorin taloon ja par'aikaa pommitti tohtoria ja hänen rouvaansa saadakseen Minkan matkaan. Oli suunniteltu pitkänlainen, kolmen neljän päivän retki metsämaihin. Kjelistä oltiin varmat, — hänen tulonsa oli Thekla Feiring taannut, ja hänen luotettavasta ongenvavastaan riippuikin sitä paitsi, saataisiinko leirivalkeitten ääressä paistaa punaisia tunturimulloja.
Ja matkaan heidän piti päästä, jo ennen seuraavan aamun auringon nousua, jotta voitaisiin levähtää päivemmällä, kun alkaisi käydä liian helteiseksi.
Ovet ja akkunat olivat selällään ja niistä virtasi sisään raitista ilmaa heinärukoloilta, sillä välin kuin piippua, paperossia poltellen levättiin päivän vaivoista.