Hän koitti poskea kädellään, ikäänkuin lähtöään puolustaakseen, sovitteli silkkisen nenäliinan visusti kaulansa ympäri ja poistui kotiin mennäkseen…
* * * * *
Kello kävi yhtä, kun klubi hajaantui ja kukin lähti rajuilmassa ja lumirännässä kotiaan kohti pyrkimään.
Johnstonista se tuntui oikealta helpotukselta. Vasta ulkona pimeässä hän saattoi ruveta rauhassa ajattelemaan. Pelipöydässä oli hän tänä iltana ollut ajatuksineen poissa koko ajan; koko ajan oli hän ikäänkuin pyrkinyt näkemään jotain, joka oli hänen ja korttien välissä…
Se hetki, kun hän ajoi jään poikki höyrylaivalta tuona talvi-iltana… Hän muisti sen niin selvään, ikäänkuin hän juuri nyt olisi reessä istunut… Iljankamäen sillan vieressä, — yksinäisen katulyhdyn ja höyrylaivatoimitsijan, joka ajoi hänen edellään ja pysähytti, kun joku vastaantulija uteli, oliko hänelle tullut kirjettä tai muuta lähetystä, — ja, — niin, hän muisteli ja muisteli johtaakseen mieleensä pienimmätkin nuppineulankin veroiset seikat, — oliko siinä puhuttu jotain, joka muka oli tapahtunut… oliko joku kysynyt taikka tiedustellut? Hän varmasti muisti että hän oli hevosensa pysähyttänyt samalla kuin toinen — että oli kolahtanut, kun hänen hevosensa polvet kolahtivat edellä olevan reen selkään, — ja että hän silloin oli miettinyt, pitikö hänen vielä näin myöhään yrittää saada käsiinsä vakuutusasiamies Theseniä, vaiko ajaa kotiin…
Välähdys rouva Michelsenin ikkunasta oli silloin saanut hänet päättämään… Niin, niin, — — siten oli hän aina asian muistanut —. Siitä ei ollut epäilemistä. — — — Hän siis ei ollut pyörtänyt hevosta ja ajanut siinä mielessä, että kotona ehkä olisi joku onnettomuuden viesti? Siitähän sitä lähteä piti… No Herran nimessä, onhan selvä toki selvää —.
Vaan tuntui siltä, ikäänkuin ajatus ei kuitenkaan olisi tahtonut oikein tasapainoon ruveta…
Kun Bratt sanoi, että hän ensinnä olisi kotiinsa ajanut, — niin hänen muistossaan ikäänkuin välähti jotain, joka tuolloin oli hänen päähänsä juolahtanut. — Häntä oli tämä kohdannut niin rajusti ja odottamatta kuin tuomiopäivä, — niin että hänen tuskalla täytyi muistella kaikkea…
Oh, roskaa, vatsastahan se tulee, — ties Herra, mitä olen syönyt, — unohdin ottaa kalossit, kun tänään lähdin ulos —.
Abraham parka!… sanoo, ettei hän tahdo palata suveksi kotiin, ellei saa mentionia salongissa — uhkaa lähteä Espanjaan, Italiaan —