"Zorilla, Bratt!"
Toinen kalakokkare painui samalla alas, saattajana hiljainen hauska muisto valtuustossa taistelusta, josta oli niin tyydyttävät seuraukset.
"Ahaa, — ja sitten lammasfrikaseeta!…" Hän tähysteli vatia, joka kannettiin sisään, sitten vilkasi tyttäreensä, joka jotenkin ynseänä kasteli lusikkaansa kalanliemeen.
"Tuo minulle carrya, Gertrud, niin olet kiltti, — sinä se olet sittenkin kotoisempi molemmista tyttösistäni."
Gertrud asetti carrypullon hänen eteensä; mutta silmät vaan eivät tahtoneet maasta nousta.
Hm-m, tulihan tyttöä kuitenkin vähän surko… Mutta… rohkaista polisimestaria sillä, että antaisi tyttärensä seurustella hänen tyttärensä kanssa, — ei, siitä vaan ei tullut mitään. — Antaa vaan tytön nurista aikansa…
"Sahalla varmaan on monta odottamassa, Klaus? Liian kauan aikailin siellä tontilla."
"Johnston ihan hurmaa isän", väitti Klaus pilalla — "niin että hän unohtaa kellon ja kaikki."
"Monella on selvä pää ja on kuitenkin houkka", äänsi tirehtori, — "mutta niin epäselvällä velikullalla — semmoinen pää! — se se on luonnon ihmeitä."
"Entä tervehditkö neiti Rönnebergiä, Bratt?" kuulusteli rouva.