Neiti Rönneberg katsoi häneen levottomana… "Hänellä on niin ihmeellinen luonne, — on kokonaan omia harrastuksiaan täynnä", — lausui hän tunnustellen.
Johnston seisahtui lapulaatikon eteen, ikäänkuin aikoisi ryhtyä hammastikkua itselleen tekemään.
"Sofia", puhkesi hän äkkiä puhumaan; — "kymmenen vuoden vanhana kysyi hän minulta eräänä päivänä, minkä vuoksi jälleen sillä tavalla kuljin hänen jäljessään?… Huomasin olevani aivan kuin maneetin alaisena, — ja älysin, että minun tuli tämä tunne voittaa, — että pojasta se oli hännystelemistä… Iän erotuksen aina täytyy tuntua rasitukselta, ja sen vuoksi keksin sen tavan, että annoin hänen vapaasti kuljeksia omia teitään, — hän sai tulla isänsä luo silloin kuin se oli luonnollista… Niin, kuinka huolissani minä olen itseäni vartioinut, ett'ei hän minusta tuntisi minkäänmoista rasitusta, ett'en millään tavalla sitoisi hänen vapauttaan, ja ettei hän huomaisi, miten minä salaa hänen oloansa valvon ja hänestä riipun… Minun on häntä niin sääli, ja minä niin pelkään, että todellisuus liiaksi pettää hänen herkkää ja hellää luontoansa… Ja vielä, — enkö ole niin varovainen, kuin koittaisin saada lintua olalleni istumaan! — panenko minä häntä mielipiteitään arastelemaan, ikävystytänkö häntä koskaan juhlallisilla sanoilla? — Onko kenenkään muun isän täytynyt pitää poikaansa niin etäällä itsestään, olla niin jalansijatta, niin — —
"Mutta hän vaan tahtoo pois!"
"Lieneekö sitten niin helppo kuljeskella täällä ahtaita kapeita katuja, kun on kasvanut niin vapaassa ulkoelämässä kuin hänkin", lausui neiti Rönneberg surumielisesti.
"Sano ennen suoraan koko asia! Tuota kykyä sinä tarkoitat, jota muka minä täällä sorran ja kidutan… Se minua ahdistaa kuin painajainen yöt ja päivät… Kykyä! — Niin, onhan sitä vähin jokaisella kykyä johonkin suuntaan. — Mutta pitääkö sen vuoksi repiä rikki kokonainen elämänsuhde!"
Hän seisoi ajatuksissaan ja tuijotti lapulaatikkoon…
"Sano Sofia", lausui hän äkkiä avuttomasti, — "luuletko sinä todella hänen tulevan onnettomaksi, jos pidän häntä luonani täällä kotona?…"
V.
Tirehtori Bratt liikkui pyhävaatteissa, mutta paitahiasilla, ja piti huolta siitä, että viini olisi parahiksi raikasta; tämä puuha huvitti häntä. Itse oli hän noutanut viinin kellarista, ja tuo lämpösuhteiden järjestäminen tapahtui nyt jonkimmoisella juhlallisella perinpohjaisuudella.