Klaus oli ankarassa puuhassa saadakseen Abrahamin viehätetyksi ruuti- ja hauliharrastuksilleen.
"Ettekö te, Gertrud, voisi tulla mukaan?" tunnusteli Abraham.
Gertrud vilkasi häneen tutkivaisesti; — ennen aikaan pääsi häneltä aina tuon tuostakin ajattelemattomia.
"Ja kun sitte ajonne menestyy huonosti, niin syytätte sitä, että oli naisia veneessä", lausui hän vältellen.
"Saaristossa keitämme kahvia ja näemme majakkain vilkkuvan", houkutteli Abraham… "Kun otamme lämpöisiä saaleja mukaan — miten?"
"Saaleja — niistä viisi" —
"Entä miks'ei? — Yölläkö purjehtiminen?"…
Gertrudin katse paheksui tätä härnäävää kysymystä.
"Nyt pyydän teiltä jotain ensi kerran sen jälkeen kuin Norjaan palasin, — pankaa sekin vaakaan, Gertrud", pyysi hän niin hartaasti, ettei impi enää uskaltanut hänen puoleensa katsoa.
"Nyt — nyt minä jälleen tunnen teidät!" huudahti hän. "Varovainen ikäänkuin pitäisi tässä obligatsionin alle kirjoittaa"… Hän näki ainoastaan mustat silmäkulmat ja pitkät ripset; Gertrud tuijotti kuppiin ikäänkuin miettien ja punniten.