Ovelle koputettiin.
"Hyvää päivää, ukkoseni! — Mitä kuuluu?" virkkoi kapteeni.
Se oli voudin palvelia, sunnuntaivaatteisin puettuna — ja kirje kädessä. Se piti annettaman kapteenille itselleen…
"Vai niin? — Tuleeko tähän vastausta? No, no! … mene keittiöön, niin saat jotain virvoketta — ja ryypyn."
"Hm, hm", rykäsi kapteeni, heittäen sinetillä varustetun kirjeen pöydälle ja alkoi rauhoittuakseen kävellä edestakaisin huoneessa … "varmaankin ilmoitus kihlauksesta … tahi ehkäpä jo kutsumus häihin!"
Hän avasi kirjeen ja luki sitä seisoallaan … innokkaasti, pikaisesti… Hitto vieköön, kuinka pitkä johdatus! … ei sitä ehtinyt … täytyi katsoa … katsoa jo kolmatta sivua… No, nyt tuli pääseikka!
Hän löi kädet yhteen, niin että läiskähti ja istuutui.
"Niin, niin, niin, niin, niin, niin, niin!"
Ajatuksissaan napsahutti hän sormiaan yksi, kaksi, kolme kertaa, raapasi korvallistaan ja sitten peruukiaan…
"Ähä, ähä katsopas vaan! katsopas vaan!