Vouti istui tyytyväisenä ja hiemasen painui alaspäin hänen harvatukkainen, kiiltävä päänsä, kun hän huolellisesti koetti sukkelalla ja tilaisuuteen sopivalla tavalla sommitella sanojansa.
Mitä tuli puheenpitämiseen, niin oli hän ehdottomasti mestari ennen muita läsnä-olevia, vaikka sotalääkäri lienee ollut vaarallisin kilpailija, jonka pilapuheet tulivat yhä hurjemmiksi ja pistelevämmiksi mitä enemmän hän joi.
Mutta nyt vilkkuivat voudin pienet, rasvakiiltoiset silmät, hellän sumun verhoomina, lempeästi morsianta kohti.
Thinkan täytyi syödä sokerikekoa ja viinihyytelöä — hänen tähtensä!… hän ei puolestaan tahtonut juoda enempää, jos vaan oli mahdollista, — Thinkan tähden… "Minä vakuutan sinulle, sinun — ainoastaan sinun tähtesi…"
Ja ruuat ja juomat vähenivät vähenemistään kemujen kestäessä aina myöhään yöhön saakka, jolloin lukuisat reet, korskuvain hevosten vetäminä, pujahtivat eteenpäin maantien narisevalla lumella, tähtien kiiluessa ja revontulten välähdellessä, kulettaen kotiin puoleksi tunnotonta hääväkeä; — vaan ne, jotka suinkin sopivat taloon, jäivät sinne vielä, viettääkseen seuraavanakin päivänä häitä ja joulua. —
— — — Uutena vuotena olivat vihdoinkin kaikki vieraat lähteneet, vouti ja Kathinka muuttaneet uuteen kotiinsa ja kapteeni oli Thean kanssa lähtenyt tervehtimään heitä ollakseen siellä uudenvuoden pyhät.
Mutta nyt olikin äiti niin kyllästynyt ja väsynyt kaikista näistä puuhista!
Hän tunsi nyt, kun suurin kiire oli kadonnut ja hän istui yksin kotona toisena uudenvuoden päivänä, kuinka vaikeaa hänelle oli kestää tätä kaikkea!… Myötäjäisten valmistaminen pitkin syksyä ja talouden puuhat pyhiä, joulua ja häitä varten, — ja kaikki huolet…
Kaikki oli mennyt huimaa vauhtia, niin kauas kuin hän taisi ajatella… Se oli ikäänkuin sukan pärvöttämistä, mitä enemmän hän ajatteli, sitä pitemmäksi tuli lanka! — siihen aikaan saakka, jolloin hänen mielestään oli lepoa — kun hän makasi lapsivuoteessa…
Mutta siitä oli jo pitkät ajat…