— — Täytyi tietysti jättää häitten viettäminen Inger-Johannan päätettäväksi. Ja siitä asiasta syntyi pitkä kirjevaihto.

Mutta sitte tuli tieto Rönnov'in uudesta nimityksestä ja tämän kautta tuli selväksi, että uusi koti olisi järjestettävä ja häät vietettävät jo lokakuussa ennen muuttoaikaa.

* * * * *

Giljellä oli suuri siivoaminen, niin hyvin sisällä kuin ulkonakin. Vinttikamarin seinät valkaistiin, ja muutenkin koko huone laitettiin kaikin puolin kuntoon vastanaineitten tuloksi, sillä heidän piti Giljellä viettää osa kesästä, sen jälkeen kun oli vietetty häät heinäkuun alussa.

Ja mahtoi Inger-Johanna sitte hämmästyä, kun oli koko talo niin upo-uutena ja kauniina, verrattuna köyhän seudun muihin rakennuksiin, — uudeksi punattuna ja ikkunanpielet hohtavan valkoisina.

Kapteenin arkitakki oli pilkkuja täynnä, sillä hänen piti itse olla läsnä katsomassa maalausta, — ensin kun alusmaalia siveltiin ja sitte maalattaissa toista ja kolmattakin kertaa. Hyvä oli että kuiva tuulenhengähdys kävi, niin seinät sitä pikaa kuivuivat…

Välistä kapteenin päätä huimasi tässä kiireellisessä puuhassa, niin että hänen silloin tällöin täytyi istua huoahtamaan, mutta siihen lienee sekin syynä ollut, että lukkari tänä vuonna, hänen terveempänä ollessaan, ei ollut laskenut hänestä kylliksi paljo verta! — ja sitte ehkä siitäkin syystä, että hän liiallisesti kiiruhti töitä, sillä sitä hän halusi, että kaikki olisi niin kuin olla piti.

Hän ei muusta puhunut kuin Inger-Johannasta, hänen tulevaisuuden toiveistaan, hänen kauneudestaan ja luonnonlahjoistaan ja kuinka äiti ei voisi kieltää, ett'eikö isä ollut jo tytön pienuudesta asti nähnyt mitä aineksia hänessä piileili.

Äiti vaan ajatteli hiljaisessa mielessään, kun kapteeni siinä käveli iloisena ja puheliaana, että tämä kuitenkin oli ollut terveempi ja laihempi siihen aikaan kun oli enemmän huolta ja kun elämä näytti synkemmältä. Täti Aletten arveluita Jörgenin lukemisesta oli hän vähitellen ilmaissut miehellensä.

"Tiedätkös, Jäger, minä en voi olla ajattelematta sitä, että Jörgenille kuitenkin olisi onnellisempaa kääntyä toiselle uralle."