Mutta puodintakaisessa, pienessä huoneessa oli iloisuutta!… Hän oli taas tullut sinne, tuo hupainen Grip. Ja nyt hän siinä istui puotimiehen, nimismiehenapulaisen ja Reierstadin kanssa…
Annetaampas vaan hänelle ensin vähä juoda, kyllä sitte!
"Maljas, sinä Reierstad parka!" kuului Grip virkkaavan … "kun ajattelen kaikkia niitä, joilta sinä olet nahan nylkenyt saamatta milloinkaan osaa paistista, niin tunnen jonkinlaista sympatiiaa suhteesi … samalla lailla meitä kumpastakin on peijattu!"
"Minä tosin en ole samaa oppia ja yhtä paljo tietoja saanut", alkoi täten puhuteltu harmaapäinen mies jotenkin harmistuneena vastata, — "mutta minä vaadin"…
"Sitä mikä on kohtuullista, niin, niin! Hoho — ei sillä ole väliä, Reierstad! — ajattele sitä, että tieto on ääretön meri, ja muutamat pisarat enemmän tai vähemmän eivät sitä suuresti suurenna. Kurkista tähti-yönä ylös taivaalle ja sinä tulet aavistamaan ystäväni, että koko tämä planeetti, jossa sinä asut pienessä ra'ossa, on vaan herne koko sopassa! … sopassa sanon minä — kaikki on yhtä — Eikö niin, herra … herra Siemensen?"
Tällä tavoin hän kääntyi usein puotipalvelijan puoleen, joka pienine porsassilmineen hymyili tyytyväisenä ja itseensä mieltyneenä.
"Ja tuon viimeisen puheen johdosta kaiketi olisi syytä vähän enentää öljyä lamppuun, eikö niin, herra"…
Se oli Reierstad, joka taritsi ensimmäiseksi — puolipullon kahdesti puhdistettua paloviinaa…
Reierstadilla oli jonkinlainen vanha kunnioitus Gripin suhteen. Hän tiesi tämän kuuluneen korkeampaan piiriin ja vieläkin, jos niin tahtoi, uskaltavan käydä sekä voudin että vanhan Ristin luona, paikoissa joihin hän ei nykyisessä olossaan olisi rohjennut mennä.
"Minä uskon sinulle salaisuuden, Reierstad! Jos on vähän edes päätä, niin pitää juoda … ainakin se oli totta minun aikanani.. Sitä lajia paljo käytettiin, — kun oli puutetta ilmasta, näetkös!.. Etkö sinä sitä huomannut?"