"Yli kaksisataa taalaria! — Oletko hullu? Oletko hullu … suorastaan hullu? Luulen, että joku kaira päässäsi on kallellaan." Hän käväsi äkkiä poikki lattian.
"Kernaammin viskattakoon sitte tämä kirje heti paikalla uuniin!"
"Niin, niin! tiedäthän, että minun mielestäni kaikki on ymmärtäväistä mitä sinä teet, Jäger!"
Kapteeni pysähtyi suu ammollaan, pitäen kirjettä kädessään.
"… Ja se, että Inger-Johanna tulisi turvatuksi, ehk'ei olekaan niin tähellistä… Kuvernöörin rouva on tosiaan lähintä sukua. Eipä olisi mahdotonta tytön päästä perilliseksikään… Ei vainkaan, tee miten tahdot ja parhaaksi näet, Jäger! Sinä kyllä tämän asian ymmärrät paremmin kuin minä … ja — jos sinä tuon edesvastauksen niskoillesi otat" … rouva huokasi.
Kapteeni rypisti kirjeen kokoon, heitti rouvaan senlaisen silmäyksen kuin loukattu jalopeura ja seisoi hetken aikaa lattiaan tuijottaen. Äkkiä viskasi hän kirjeen pöytään ja huuti:
"Menköön hän kaupunkiin! — mutta sotakustannukset … sotakustannukset, äiti! niin olen palveluksessani oppinut, ne täytyy vihollisen maksaa. Ja kuvernöörin rouva pitäköön tietysti siellä huolta hänen vaatteuksestaan."
"Kuvernöörin rouva ei saa maksaa mitään, Jäger, — ei niin rahtuakaan! ennenkuin hän on päättänyt pidättääkö tytön luonansa. Me emme saa näyttää halullisilta tytöstämme pääsemään, vaan hänen pitää olla halukas saamaan Inger-Johanna; — ja pyytäköön hän meitä ensin kerran ja kaksi, ymmärräthän"…
* * * * *
Talvi tuli ulkona yhä kovemmaksi, mutta sitä ei tänä vuonna juuri paljo huomattu. Kahta lasta piti varustettaman vaatteilla! Kangaspuut helskyivät, rukki surisi ja kerinlehdet kalskuivat takkavalkean kanssa kilpaa noina lyhyinä päivinä ja pitkinä iltoina. Äiti itse kehräsi kaiket hienot kuteet arkivaatteita varten. Siellä kudottiin, ommeltiin ja neulottiin sukkaa, jopa kirjaeltiin hienoa täysiliinaa, — "kumpaisellekin kaksitoista kappaletta kutakin." Ja koulutunteina kilvoitteli kapteeni yhtä ahkerasti ranskalaisen kieli-opin pänttäämisessä heidän päähänsä.