"Kuules, lautanen olisi voinut olla lämpimämpi … oikeastaan pitäisi sen olla melkein polttava voin ja rusinoiden tähden…"
Hyväntahtoinen Thinka meni paikalla lautasta kuumentamaan ja toi sen kohta taas isälle; se oli nyt niin kuuma, että serviettiin täytyi kääriä jotta voisi sitä kantaa.
"Kaada vaan, isä, kaikki tälle lautaselle, niin saat nähdä."
Yksi Thinkan onnistuneimpia yrityksiä hänen kotiintulonsa jälkeen oli hänen ihmeellinen tapansa palvella isäänsä; isä sai tuskin mitään moitteen syytä tähän aikaan.
Thinkan lempeyttä, taipuvaisuutta, järkähtämätöntä mielentasapainoa seurasi todellinen kodikkaisuus. Kapteeni tiesi nyt, ett'ei hänen tarvinnut muuta kuin antaa pieni viittaus jostain maukkaasta ruuasta, niin sai hän kohta toiveensa toteutetuksi. Thinka oli aina niin taipusa, mutta kun äiti joskus teki hänen mielensä mukaan, näytti se sitä vastoin niin kankealta ja vaivaloiselta, että isä aina tuli pahalle tuulelle ja alkoi kiistellä, vaikka rouva kyllä tiesi, ett'ei miehensä terveys kiivastumista sietäisi…
Maanantai-aamusta saakka oli saatu toimeen äärettömän paljon ja huomeniltana toivottiin saada kaikki valmiiksi. Kaksi lehmää, hieho ja sika, ei ollut mikään pieni teurastus, siihen tulivat vielä lampaat lisäksi.
"Vouti! — Voudin hevonen on pihalla!" … ilmoitettiin äkkiä kesken ruokapuuhia iltahämärässä.
Vouti! — ikäänkuin salama olisi leimahtanut…
"Kiiruhda, Jörgen, ylös konttoriin ja käske isän tulla häntä vastaan-ottamaan!" sanoi rouva maltillisesti… "Lakkaa sinä, Iso-Ola, työstäsi … vaikka se kuinka hullua olisikin!"
"Totta maar se tuntee makkaran hajun nenäänsä!" huudahti Marit reippaalla tunturikielellään — "eikö hän nyt jo toista kertaa tule tänne näin kesken joulupuuhia! No, sittenpä on pois tieltä omassa kodossaan!"