Karna. Taakkaasiko?
Rouva. Oh, minä pyydän, ett'et rupea arvostelemaan. Niin siinä seisoi kaikessa yksinkertaisuudessaan. Ja minä tunnustan teille mielelläni, lapset, että vihkiäisten jälkeisenä päivänä löysin neljä reikää morsiushunnustani, Wulffien sikarin jälkiä. Se oli minun ensimmäinen suruni, ja minä vuodatin katkeria kyyneleitä, kunnes minut lohdutettiin sillä, että se merkitsi vaan sitä, mitä aikain kuluessa saa antaa anteeksi.
Karna. Niin, että se merkitsee Ottarille yhtiömieheksi pääsemistä ja häitä syksyksi, sen tiedämme kaikessa tapauksessa varmaan. Paikkakunnan molemmat mahtavimmat yhtiöt menevät naimisiin! — Tuo nyt vaan esille pieni, hauska kysymyksesi, Selma — kyllä äiti siihen pian vastaa. Tuleeko hän kotiin, niinpiankun on saanut isän kirjeen, jossa häntä pyydetään yhtiön osakkaaksi, vai jääkö hän sinne kauppakonttoriin vielä kesäksi?
Selma. Sinulla ei ole, Karna, aavistustakaan siitä, mitä ikävöiminen on. Sinä ylipäänsä et ymmärrä rakkautta.
Karna. Hyi, — tuommoista köyhää runollista rakkautta, johon kuuluu maja ja sydän ja säännöllinen kirjeenvaihto kaksi kertaa viikossa — ja sitten, notabene, taustana sadantuhannen perintö. Hyi, sanon minä, minä en halua väärennettyjä timantteja!
Rouva. Mutta, Karna!
Karna. Minun vakuutukseni on, että rakkaus kultavadilla ei esiinny samalla tavalla kuin puuvadilla. Se on todellisempaa ja rehellisempää siihen asemaan nähden, johon on maailmassa joutunut.
Selma. Pääasia on kuitenkin, onko todella rakkautta vadilla.
Rouva. Siinä sanoit järkevän sanan, lapseni!
Karna. Kyllä me, Selma, tunnemme toisemme täydellisesti siitä asti kun kävelemään opimme; — tässä olemme asuneet sillan molemmin puolin, ja perheet ovat seurustelleet ja koko ajan vähäsen panetelleet toisiansa. Elä koetakaan uskotella minua, että kumpikaan meistä menisi naimisiin rakkauden puuskauksesta. Meillä on meidän asemassamme kyllä muitakin asioita, jotka otamme lukuun ja joiden mukaan toimimme, — joita köyhällä kansalla ei ole. Tyttö varakkaimmista kodista, joka on kasvanut siinä tiedossa, että kerran omistaa miljoonan, huomaa pian, että hän rikkoo muutakin kuin höyhenet hatustaan kumartuessaan köyhän miehen ovesta. Ei, kyllä niitä syitä on monenlaisia, jotka vaakaan pannaan ja juttu loppuu hyvin järkevästi — siihen, että rakastutaan siihen, joka kaikissa suhteissa on soveliain… Sitten ovat he jälkeenpäin piilosilla ja eroavat ja tapaavat taas, laativat idyllin ja rakentavat majansa kummankin puutarhan ja puistomuurin sisäpuolelle.