Rouva. Suoraan sanoen, Karna, kummastuttaa minua, että sinä aina antaut puhelemaan hänen kanssaan. Sinä tiedät kyllä, mihin voi johtua, jos astuu yli rajan.
Selma. Niin, minusta näyttää todellakin, että tuo mies on kypsynyt saamaan eronsa.
Elina. Meidän puistomme. — Meidän puistomme, äiti!
Rouva. Niin, tyttöseni, sitä ei todellakaan suvaita. Se on kaupungin silmätikkuna… Yleisön käytettäväksi, — jo vaan tuo ajatuskin! On kuin se veisi koko viehätyksen siltä.
Selma. Niin, tiedättehän, että rikkautta aina kadehditaan. Tuommoista vapaasti kasvanutta Matti Rahatonta harmittaa jo sekin, kun täytyy kumartaa parempiosaiselle.
Karna. Hänkö? — kumartaa! — Tekisi mieli koukistaa vähän sitä niskaa.
Rouva. Tuolla tulee isä!… Kuulen sen siitä, miten hän — tarttuu lukkoon.
Konsuli astuu sisään oikeanpuolisesta sisäovesta.
Karna (rientää isän luo ja vetää hänet etualalle. Kiihkeästi). Olen sanonut Selmalle sinun tahtovan, että äiti pesulaitoksen perustajana lahjoittaisi siihen tuhannen.
Konsuli. Vai niin… No, koska sinä olet —