Puutarhuri. Niin, neiti! Mutta se, joka saa elää siinä, mihin tuntee halunsa olevan, hän on onnellisempi kuin miksi mikään rahasäkki voisi hänet tehdä… Ja kun esimerkiksi voi ihailla suuremmoista näköalaa tuossa, —
Näyttää innostuneesti ulospäin.
koko vuonoa aina niemeen asti, ja solakkaa, korkeaa metsää, joka runko rungon vieressä, ikäänkuin pilaristona, koristaa rantoja, — ja kun ajattelee, että koko tuo alue vielä joskus voi tulla kuulumaan kaupungille, — niin silloin panee siihen kaiken rakkautensa.
Selma (hypähtää ylös). Kuuletteko, mitä hän sanoo?
Puutarhuri. Se on itsestään selvää, — kuuluu asiain kulkuun, että tuommoinen kaupunki ei salli, että sen ainoa, suuri, ihana puisto jää yksityisen omaisuudeksi, — ajanpitkään.
Karna. Vai niin, — eikö kaupunki sitä salli! Koettakoon vaan anastaa itselleen meidän puistoamme! — Niin, kyllä se on hyvin viekoittelevan kaunis. Näen koko sunnuntaiyleisön lastenvaunuineen ja voileipäpaketteineen alhaalla käytävillä. —
Kiivaasti, nousten ylös.
— Etteköhän jo lopultakin ole tarpeeksi kastellut ja puhunut, puutarhuri! — - Teidän pitäisi kiirehtiä tuonne alas toimimaan suuren päämaalinne hyväksi. Ei ole varmaa, että teillä enää on pitkältäkään aikaa tässä talossa.
Puutarhuri (puoleksi itsekseen, kootessaan tavaransa ja poistuessaan kesähuoneesta). Se on menevä silleen kuin virran vetenä juosten, neiti hyvä…
Karna (kiihkeästi). Mikä ärsyttävä ylpeys! Hän ikäänkuin nauraa meille sisässään.