Esirippu laskee kellojen soidessa.
TOINEN NÄYTÖS.
Sama kesähuone.
KONSULI ja SETÄ MADS tulevat oikealta kesähuoneeseen.
Konsuli (innokkaasti selittäen). … Ainoastaan pari sattuvaa sanaa… sopiva kyhäys sanomalehtiin, ymmärrätkö. Sinä kyllä osaat; minusta ei ole ollenkaan sellaisten fraasien pyöristelijäksi. Suurin osa rantakaupunkia on luultavasti nyt palanut. Nyt on vaan katsottava, ett'eivät ala toivoa liian suurta apua onnettomuudessa meidän kauppahuoneeltamme. Kun vaan alusta alkain saisimme päävelvollisuuden siirretyksi valtion niskoille!
Setä Mads (deklamoi). … joka erityisesti on velvoitettu auttamaan juuri semmoisissa tapauksissa kuin tämä, jolloin vahingot ja tappiot ovat niin mahdottoman suuret, että yksityisten apu ei paraimmallakaan tahdolla enää riitä mihinkään. Kelpaako?
Konsuli. Juuri niin, — jatka vaan, Mads — yksityisten apu ei… Tulenhan minä tietysti paukauttamaan kelpo summan kaikessa tapauksessa — onhan meillä paljon työmiehiä siellä lautavarastoillamme emmekä anna nolata itseämme omalla maapalstallamme! Minä teen sen mielellänikin. Liikemiehen täytyy osata pitää kurissa tunteensa. Sain juuri äidin jotakuinkin rauhoitetuksi.
Setä Mads (deklamoi edelleen). Ja huomattava on, että pikainen apu on tässä kaksinkertainen apu, jos vaan semmoinen kapitalisti kuin valtio — mitä sanot siihen?
Konsuli. Minä sanon, että saat minulta sata kruunua palkaksi, Mads, jos keksit vielä pari kaunista käännettä, — ja hyvän loppupamauksen.
Setä Mads (juhlallisesti). Tässä on isketty syvä haava, jonka ainoastaan ajan lääkitsevä käsi voi parantaa, — kova kohtalon kolaus, joka tässä kukoistavassa rantakaupungissa musersi monet toiveet ja heitti synkät murheen varjot moneen kotiin…