Puutarhuri. Niin, ja tässä puistossa se ensiksi häänsä vietti. Mutta nyt olen löytänyt sen jo villiytyneenä nurmelta tuolta vastapäätä, niin että näyttää siltä kuin olisi se levittänyt sukunsa jo laajemmallekin. Toisin sanoen, se on irtautunut yksityiselämästä puistossa ja tahtoo juurtua pysyväksi suvuksi maahan. Se tulee aikojen kuluessa antamaan nurmikoillemme sinisenviolettejä värijuovia ja muuttamaan niiden luonnetta siitä, millaisia ne olivat esi-isäimme aikoina. Minä lähetän nyt kertomuksen siitä kasvitieteen professorille.
Karna (ivallisesti). Ja sitten luulette kai saavanne suurenmoisen mitalin siitä?
Puutarhuri. Mitalin — mitalin? Tahdotteko te mitalin, neiti, —
Ojentaa kukkaset hänelle.
Niin piirrän minä muistiin, että tätä kukkaa on ensi kerran tässä maassa kantanut neiti Karna Wulffie. Silloin kuuluu sekin sen historiaan.
Karna (ottaa äkkiä kukat ja katselee niitä; heittää ne sitten kiivaasti pöydälle). Maatkoot siinä siksi, kunnes isä tulee, niin saatte tietää, huoliiko hän niistä nurmilleen.
Puutarhuri (terävästi). Niin, tietysti! —
Menee ylenkatseellisesti ulko-ovelle; mutta pysähtyy ja jää katsomaan suureen puistopalloon verannan ovella. Huudahtaa:
Tässä seisoo mammonan ylpeä tytär kaikessa kierossa surkeudessaan!
Ottaa askeleen taapäin ja tuijottaa kauhistuneena palloon.