Neiti Zinkbauer (heidän mennessä, uhkaavasti). Niin, sen minä vaan sanon, että kun pakoitetaan kumartamaan ja notkistumaan mahtavien edessä, mitä he lienevätkin, — ja kun lanteita alkaa pakottaa, niin —
Konsuli (mennessään oikeanpuolisesta ovesta). Hm, karaktääri… Semmoiset eivät vaan oikein sovi armeliaisuuslaitoksiin.
Puutarhuri (itsekseen, ottaessaan kukat, jotka toi tullessaan ja astuu sisään huoneesen). Prosentittain puhdasta, — sepä oli mainiosti keksitty ajatus! Prosentittain!… He aivan kivettyivät, nuo vanhat ihmisparat. Ainoastaan prosentteja vaadittavana vanhurskauden portilla! —
Näyttää kukkia.
Mutta tässä näette jotain perin puhdasta, neiti Karna.
Karna. Ettekö vieläkään ole täältä selvinnyt! Näyttää kuin tämä puutarhahuone lopulta olisikin puutarhuria varten eikä päinvastoin.
Puutarhuri. Katsokaahan edes! Tämä on jotain juhlallista tämä…
Ojentaa kukkia häntä kohden.
Katsokaa tätä kasvia tässä, — niin voimakas väri kukissa, ja voimakkaat, mehukkaat varret, — kuin sotaan lähdössä!… Ei, mutta katsokaa tätä! Ette milloinkaan ennen ole sitä nähnyt. Minä olen tuonut sen mukanani retkeltäni etelän alpeille. Ja minä olen nyt kolme vuotta seurannut ja kokeillut ja tutkinut sen kasvua ja koko elämää ja kehitystä, mitenkä se menestyy täällä pohjoisessa kylmässä ilmanalassamme, — olen nähnyt sen kukkivan ja antavan siemeniä, ja nyt se on jo mahtava kantaherra ja esi-isä —
Karna. Esi-isä?