Horjuen ja lattiaan tuijottaen astuu äidin luo. Hän jää siihen seisomaan ja silittelee äitinsä otsaa ja poskia, äiti tarttuu molemmin käsin yhä tuskallisemmin hänen käsivarteensa.
Voi sinua, äiti parka! — Äiti, äiti parka!…
Heikosti.
Minusta ovat aina sinun silmäsi näyttäneet niin puhtailta. Niitä helmiä ei kukaan voi sinulta viedä!
Valittaen.
Äiti! — Äiti.
Rouva (pelästyneenä). Mutta, mitä on tapahtunut, Ottar!
Karna (äkkiä). Voi jumalani, ett'ei vaan isä olisi!
Ryntää oikeanpuoliselle ovelle.
Rouva (hypähtää sohvasta. Huutaen). Isä, sanot sinä, — isäkö?