— Voiko — voiko täällä puhua häiritsemättä?…
Konsuli. Istukaa, arvoisa herra! — Olen hyvin utelias kuulemaan, mikä on saanut tukkukauppias Anders Rambeckin lähtemään näin aikaisin ulos lintujen kanssa livertämään.
Rambeck. Niinpä kyllä, tahtoisin vaan sanoa, että tulen kuin Nikodemus salaisena hetkenä.
Konsuli (äkkiä tarkkaavaisena, ottaessaan tuolin). On siis tapahtunut jotain, Rambeck!
Rambeck. Se tahtoo sanoa, että kohta voi tapahtua jotain. Tai oikeammin voi tapahtua jotain hyvin, hyvin tärkeää. Mikäli luulen tietäväni, olette te, Herra konsuli, tekemisissä Lövendam ja Kumppanin kanssa.
Konsuli. Yhtiö on antanut meidän konttorimme kautta toimittaa kaikki juoksevain vekselien ja osoitustensa maksut, aina siitä saakka, kun se otti haltuunsa itäiset metsät Parkerin ja Poikain jälkeen.
Rambeck. Jos ei vaan mikään hävitä liikevoimaa.
Konsuli (ivallisesti). Niin — jos nyt esimerkiksi joki jonain kauniina päivänä juoksisi kuiville. Minä myönnän sen mahdolliseksi. Maailma on katoovainen.
Rambeck. Niin — kyllä! Niin kyllä! Ei nyt sentään vielä puhuta tuomiopäivästä. Mutta maanjäristykset voivat olla pahoja, hävittävät muutamat seudut kokonaan! — Ja sanoohan ranskalainen sananparsikin: sauve qui peut! joka merkitsee niin paljon kuin että on katsottava eteensä ajoissa.
Konsuli. Suokaa anteeksi, hra Rambeck, se on sana, jota paljon väärinkäytetään.