Pudistaa päätään.
… Nyt hänellä on sekin hullu päähänpisto, että hänen heikkoutensa vaatii täydellistä yksinäisyyttä; hän vaan ikävöi rauhaa! — Jaha, niinkuin ei hermojen elastillisuus tarvitsisi jonkunverran vahvistusta. Jos ne saavat liiaksi tuota hyvää lepoa, niin autuuteni kautta nukahtavat ne ainiaaksi. Koetin taas tänään kiihottaa niitä naputtamalla pöytään, mutta aivan ilman vaikutusta. Ei ainoatakaan hyvää merkkiä. Veltostumisen merkki… Ei edes pienintä ilmettä siitä, että hän koetti voittaa itseänsä, ei vaikuttanut mitään —
Setä Mads (hämmästyen). Mitä, mitä? — onko se muuttunut parannuskeinoksi tämä hiton ikävä ja väsyttävä, joka — joka —
Tohtori (tyytyväisesti). Hän oli aina valitellut, minun mentyäni, niin juuri. Niin, nähkääs, sattuu väliin, että lääkärin täytyy osata petkuttaa, jos sairas on liian arka. Hänen hermonsa ovat olleet kokeiluni esineenä. Minä olen niin sanoakseni asteittain mitannut ne joka aamu kokeilun jälkeen. Mutta, minä uskon tämän teille sen vuoksi, että tauti on saanut uuden käänteen. Hänen silmissään on omituisen raskas, alakuloinen ilme — hän ei vastaa mihinkään kysymyksiini… Ettekö te, arvoisa herra, voisi johtaa minua, hänen ja talon vanhaa ystävää ja lääkäriä, oikeille jälille?
Setä Mads. Jälille? — Jälille? —
Niistää nenäänsä erityisen vitkallisesti.
Tohtori. On tainnut tapahtua jotakin, josta —. Teidän täytyy se uskoa minulle, herra Mads. Vaikka se olisi jotain erityisen vaikeaa. Te tiedätte, että minä vaikenen kuin hauta.
Setä Mads (omituisella äänenpainolla). Niin tietysti, — tietysti —
Itsekseen.
— Kaupungin salainen posti.