Sepä oli harmillista — mutta ymmälle ei sen takia tarvinnut joutua, miten saisi vapaapäivän kulumaan.
Hän otti hattunsa ja lähti kaupungille voudin luo kahville ja asianajaja
Dahlille teelle ja sinne illaksikin lyömään korttia naisten kanssa.
Maata pannessaan hän tunsi jonkinlaista lievää katumusta siitä, että säännöllinen työjärjestys, johon hän nyt oli päässyt, oli tullut keskeytetyksi, ja hänen unisessa mielessään pyöri hämäriä aikomuksia huomispäivän varalle.
Hän muisti ne vielä aamulla, kun nousi ylös, ja pukeutuessaan hän ajatuksissaan alkoi tehdä tavanmukaista yhtä tyydyttävää kuin huvittavaa laskelmaa siitä, miten pitkälle hän jouluun mennessä pääsee, kun hän joka päivä lukee niin ja niin monta säettä Homerosta ja niin ja niin monta lukua latinaa j. n. e.
Hänen päähänsä juolahti aihe, ja siitä oli saatava runo syntymään, ennenkuin se haihtuisi tiehensä.
Tuntui kovin houkuttelevalta saada kerrankin päästää henkensä vapaaseen lentoon. Ja kun hän lähetti epuun opettajille, ei hän sitä tehnyt saadakseen lomapäivän, vaan työpäivän ja kaikkein ankarimman.
Hän istuikin kirjoittelemassa yhtä mittaa päivälliseen asti.
Mutta tämän voimannäytteen jälkeen hänen tietenkin tuli levätä iltapäivä.
Illalla Tobiesen vihdoin palasi Ruskolla ja Johan Henrik alkoi miettiä, minne hän huomenna lähtisi.
»Oletko todellakin pyytänyt Gudbrandia laittamaan kääsit kuntoon», kysyi Viking kiihkeästi tullessaan sisään. — »Ajattelehan äiti, Johan Henrik aikoo ottaa Ruskon, vaikka se on ollut kaksi päivää ajossa. Mitähän isä sanoo, kun hän saa sen kuulla?»