»En kiitos — saat yksin ajella matematiikkaasi pakoon. Minun nähdäkseni sinä olisit voinut päntätä sitä päähäsi.»
»Oh-hoo, niin omantunnontarkka minun puolestani», hän pilkkaili sisartaan teennäisen tuntehikkaana… »Vai emme mitenkään tahdo lähteä, emme veljen seurassa — meillähän on niin paljon hauskempi Krabben luona, kun tuo erinomaisen mieltäkiinnittävä tuleva tohtori saapuu sinne!… Saattaisimme muuten myöhästyä — hänen seuransa on varmaan hyvin hauska, tuon Morten Finnen! — Keskustella tuollaisista korkeista asioista, joista naiset pitävät» — hän puhui ylimielisesti — »siitä, mitä voi tehdä maailman parantamiseksi, ja muusta sellaisesta. — Tuolla yläkerroksessa on iltapäiväisin koolla punainen seura… Ja *sinä* olet punainen, siksi että Morten Finne on punainen, — jos hän olisi keltainen, niin tietysti sinäkin olisit keltainen. Ja Morten Finne on punainen, koska Krabbe on punainen — kuin keitetty krapu, — ja siellä hän käy tietysti saadakseen tavata sinua eikä suinkaan koulupoika Johnsenia, jonka ovat saaneet täyshoitolaiseksi… Sillä tavoin riippuu toinen asia toisesta!»
»Johnsen on juuri yhtä paljon koulupoika kuin sinäkin, Johan Henrik! Vaikka hän tosin ei vielä ole tehnyt sitä lähempää tuttavuutta ylioppilastutkinnon kanssa, kuin sinä», letkautti Elisabet harmistuneena.
»Hän on työjuhta, tyttöseni, — ja hänestä tulee arvattavasti oikea virkanousukas, niinkuin kaikista harjaantuneista ja hyvin valjastetuista työjuhdista voi tulla» hän vastasi kohteliaasti kumartaen.
… »No niin, sitten minä ajan Lidbergiin ilman rakastettavaa sisartani.»
»Tule sinä minun kanssani, Viking», hän kehoitteli.
Viking hymyili pilkka suupielissä:
»Hevosellako sinä aiot lähteä — vai kenties lentäen?»
»Kun vain ei tarvitse lukea — etkös tuota älyä, — niin sama hänelle, nelistääkö vai lentää», huomautti Elisabet.
»Niin, katso, Tobiesen on mennyt Ruskolla asiamatkalle, on poissa tämän päivän ja huomisen, Musta seisoo tallissa takajalka kääreessä, kaviossa on, näetkös, tulehdusta.»