… Ihmeellistä, miten vähän ihmiset lopultakin ymmärtävät, mitä merkitsee olla naimisissa, — se on erikoinen olomuoto… Luonto on viekas; se tuntee pappenheimiläisensä, kuten se yläkerroksen opettaja sanoo — se kätkee hennoimmat siemenet paksuimman kuoren alle. Ja koko ihmiskasvun alkusiemenen — rakkauden — se on istuttanut keskelle poroporvarillisuutta poroporvarilliseen muotoon, jota sanotaan avioliitoksi. Rakkaus on haave, sanovat useimmat… »Ptruu — ptruu»…
Hän koetti pysäyttää hevosta, joka tahtoi poiketa tien viereen.
»Vai niin, sinä tahdot juoda; niin minäkin.»
Hän hyppäsi reippaasti rattailta.
Siinä lirisi puro, ja vähän matkan päässä hevosesta yläjuoksun puolella hänkin kumartui juomaan, asentoon, joka suorastaan soti vedenpainon lakeja vastaan; hän oli siinä onnellisessa iässä, jolloin ihminen voi seisoa päälaellaan ja juoda, aavistamatta, että tekee aikamoisen tempun.
»Luulisipa tämän olevan toista kuin oluttulva tuolla käräjätalossa.»
Nopeasti huuhdottuaan kasvonsa ja kätensä hän nousi taas rattaille.
»Ja nyt olemme virkeät uuteen yritykseen, hiirakko!» Hän käänsi hevosen nousemaan rinnettä ylös ja läiskäytti piiskaa.
Mennä jytyytettiin taas yksitoikkoista hölkkää; piiskanvarrella täytyi Mörkin vähän väliä työntää paperikääröä jalkapeitteen alle. Ei ollut monta juttua ollut hänen ajettavanaan, ainoastaan viisi. Olihan hän aloittanut asianajotoimensa vasta neljännesvuosi sitten eli keväällä vähää ennen naimisiinmenoaan.
… Ja nyt jo viisi juttua … tai myös vasta viisi…