— Hän kuuli kuin horroksissa, miten he pyysivät oikeusneuvoslaisia viipymään heillä vielä jonkun aikaa, miten he juttelivat ja keskustelivat siitä, olisiko Viking lähetettävä Skotlantiin, ja miten Alette ja täti Vosgraff hankkivat Elisabetin myötäjäisiä.
He kulkivat vieraisille ja ottivat vieraita vastaan, ja hän oli itsekin mukana… Alette oli kaunis ja iloinen ja touhussa lakkaamatta, nyt kun talo oli täynnä väkeä, saneli Johan Henrikille, mitä kaikkea hänen oli kirjeellisesti toimitettava pääkaupungista: jäädytettyä merikalaa ja lihaa ja lohta ja mitä muuta vain saattoi keksiä tällaisena tukalana kesäaikana… Hän pohti, mitä liina- ja pitovaatteita tarvitsi laitattaa pojille nyt, kun he taas olivat kotona.
Ja Jakob pääsi todellakin oikeusneuvoksettaren syntymäpäivän ohi!
Toinen toisensa jälkeen saapuivat paikkakunnan huomatuimmat herrat ja naiset onnittelulle. Päinvastoin kuin oli tapana oikeusneuvoksesta niin tunnelmaaherättävästi huomauttaa, ei pälkähtänyt kenenkään päähän ottaa puheiksi tädin ikävuosia; »hänellä on vain syntymäpäivät», sanoi Johan Henrik kuljeskellessaan vieraita huvittamassa.
Oli jo tarjottu viiniä ja leivoksia. Bölling ja Libergin kapteeni ja tuomari ja rovasti olivat salissa. Mieliala oli korkeimmillaan.
Tuli sitten se hetki, jolloin Jakobin piti olla kaikkein parhaalla juhlatuulella ja koota kaikkien läsnäolijain onnittelut oikeusneuvoksettarelle kohdistettavaan maljapuheeseen; — johon vanha oikeusneuvos vastasi toivottamalla menestystä »sille talolle, jota Jakob rakensi». Sill'aikaa kuin ahtaat ajat ikäänkuin puhalsivat pois katot taloista kaikkialla koko laajassa piirikunnassa, seisoi tämä talo vain sitä vankempana. — Nyt oli asianajajilla hyväin tulojen aika — ja sivumennen sanoen, oli suorastaan ikävä nähdä heidän kukoistavan muiden tuhon hinnalla…
»Saattepahan nähdä», kuiskasi Johan Henrik, »nyt tulee Tobias-serkku esille: — niin ja niin monta vuotta on täti pitänyt suojelevaa kättänsä tämän talon yli!»
Kilisteltiin ja vastattiin, ja jonkin verran vanhanaikuisen pramean juhlallisuuden alta pilkisti sieltä täältä esiin todellista, jos tyhjääkin tunnelmaa.
Ja Jakob kulki heidän keskellään miellyttävänä, tyynenä isäntänä, istui keskustelemassa ja kohotti lasinsa ja kuunteli puheita ja kilisteli vieraiden kanssa…
Hänestä tuntui vain ikäänkuin hän seisoisi kaiken tämän ulkopuolella, kuolleena. Hän katseli kuin harson läpi — kuin jotakin rakasta ollutta ja mennyttä —, miten hänen ihailtu komea vaimonsa liikkui ryhdiltäänkin hiukan erikoisena, ja hänen mielensä tuli liikutetuksi, kun hän joutui ajattelemaan, että vanhukset olivat ehkä viimeistä kertaa heidän luonaan täällä!