Joen? —
Koko elämän juoksun virta heidät erotti!
»Ja tulos!» — alkoi hän puhua — »entä tulos? Avioelämämme käytännöllinen puoli käy ilmi muun muassa kahdesta väärinymmärretystä nerostamme, pojista, jotka ovat kasvatuksemme hedelmät. Ellei heillä olisi vanhempia turvanaan, eivät he pystyisi elättämään henkeään. Mitä ajatuksia voikaan muutaman vuoden perästä viritä heidän sydämeensä, mistä heidän on isäänsä ja äitiänsä kiittäminen muusta kuin täydellisestä elämään pystymättömyydestä.
Toivokaamme vain, että me olemme kumpikin menneet pois, ennenkuin se tilitys tulee.
Ja kuitenkin!» — sanoi hän synkeästi — »kysyttäisiin vain yhtä voimakasta kättä… Kokonaista miestä, jolle vaimonsa olisi *lisänä*, ei miestä, joka on vaimoansa *vailla*. Mutta niin takaperoinen saattaa maailma olla, näetkö. Juttu on kerta kaikkiaan sama ja sinä pysyy: *sinä* et voi kestää, että minä käyn tiukasti käsiksi poikiin, sillä silloin vuotaa sydänveresi, ja — *minä* en voi nähdä sinun sydänveresi vuotavan!
Ja niinpä sitten, kun käy liian raskaaksi, lähetämme molemmat mainiot neromme — sen, josta sinun mielestäsi pitäisi tulla säveltäjä, maanviljelyskouluun ulkomaille, ja toisen ylioppilasleipomoon, josta hän palaa entisenlaisenaan jouluksi kotiin taas. Sitä kampia saamme pyörittää koko elinikämme — ympäri, ympäri.»
Hän tunsi yht'äkkiä vaimon pään rintaansa painautuneena. Alette itki itkemistään.
»Ystäväiseni, tämä on katkeraa…
Ja niin sääli sinua, — ja minua myös» —
Hän tunsi Aletten lämpimät, kosteat kasvot poskellaan ja miten hänen ruumiinsa hytkähteli kouristuksentapaisesti hänen nyyhkyttäessään.