»Tässä hän nyt on, Letta», kuului Jakobin ääni ovelta, ja sisään astui, kasvoissaan vielä äskeinen iloisuus, tummaihoinen, jotenkin pitkä, kapea herrasmies.
Aletten huomio kiintyi heti ruskeihin, veitikkamaisesti tutkiviin silmiin; hänen nauraessaan loistivat hampaat valkoisina lyhyen, mustan parran alta.
»Hyvää iltaa, rouva, — tulenko häi-häiritsemään Teitä?»… Jörgen Berven änkytti hieman, kun hänen mielensä oli liikutettu. »Sähkötinkö liian kursailemattomasti? Tunnustakaa vain; tulin perästä päin sitä ajatelleeksi … ajattelen näet aina perästä päin.»
»Jakob ei ole puhunut muusta kuin Teistä koko päivän, ja tietysti minä olen ollut kovin utelias.»
»Ettekö ole ollenkaan suuttunut siitä, että näin muitta mutkitta käytän entisiä oikeuksiani miehenne suhteen? Katsokaa, olen ollut naimisissa hänen kanssaan ennen Teitä, hyvä rouva. En siksi, että minä millään tavalla tahtoisin kilpailla Teidän kanssanne; lasken aseeni, kuten näette.» — Hän puhui hieman hermostuneen kovaäänisesti.
»Minä tiedänkin sangen paljon Teistä jo etukäteen; luulen tuntevani
Teidät jokseenkin hyvin.»
»Niin, Jakobin kautta. Ja tietysti hän on vain kiittänyt? Mutta siihen ei Teidän pidä luottaa, rouva! Jakob on aina ollut kokonaan vailla arvostelukykyä, kun hän kerran pitää jostakin ihmisestä. Tulee vain osata asettua hänen suhteensa oikealle kannalle; silloin saattaa pidellä häntä vaikka pahoinkin, — jaa — jaa — niin että lienee ihan ilo olla hänen kanssaan naimisissa.»
»Tuo ei herätä minussa paljon kunnioitusta vanhaan tuttavuuteenne», arveli Alette. »Ei Jakobia ollenkaan voi pidellä noin miten tahansa.»
»Ah, minä ymmärrän — Te näette hänet vielä ensimmäisen rakkauden ruusuisessa hohteessa! — Mutta ettekö tiedä, rouva Mörk, että vilpittömyyden katkera manteli kuuluu jokaisen talouden maustevarastoon? Kuherruskuukauden jälkeen kuuluu se maustelaatikko vedettävän esille avioliiton höystämiseksi — samasta syystä kuin Jumala on suolannut meriveden, joka muuten ei kestäisi, vaan pilaantuisi.»
»Jakob ja minä tunnemme toisemme. Olemme alusta alkaen olleet vilpittömiä, sanomalla julki toistemme viat.»