Hän nousi kärsimättömänä pienen kirjoituspöytänsä äärestä, joka oli täynnänsä kaikenlaisia pikku kapineita, ja sulki hienokantisen juhtinahalle tuoksuavan kauniin kirjesalkkunsa… »En muuten luule, että naimisiin mentyä enää onkaan niin paljon kirjoittamista. Kertoisinko, että olemme toistamiseen käyneet vieraisilla apteekkarilla ja voutilassa, missä kaikki oli ihan kuin edelliselläkin käynnillä. Tai kuvailisinko tätä huonetta seitsemännen kerran?» Hän katseli hieman ikävystyneenä ympärilleen; — kaikki oli täydellistä, siitä ei enää ollut mitään sanomista.
Toinen käsi vyötäisillä hän kulki pari kertaa hitaasti ja rouvamaisen arvokkaasti edestakaisin huoneessa ja istahti sitten tuolille ikkunan ääreen.
Ulkona ei muuta kuin lokaa ja kaksi sateenvarjoa kamppailemassa tuulen kanssa… Hame korvissa koetti eräs vaimo saada suurta koriaan toisesta ovenpuoliskosta leipurin puotiin … ei ketään tuttua kadulla.
Tuossa meni Krabbe sadeviitta hartioilla kouluunsa. Ei ollut helppo päättää, oliko hän kyttyräselkäinen vaiko vain kumaraniskainen; sade valui pitkin sateenvarjon kärkiä ja tippui varmaan hänen pitkästä nenästäänkin, hänen pysähtyessään filosofeeraamaan. Väliin hän seisahtui ja lähti taas jatkamaan kulkuaan.
Alette nousi ja meni kyökkiin. Siellä oli kylmä; liian aikaista oli vielä sytyttää tulta hellaan päivällistä varten … kaikki oli paikoillaan ja valmiina ja kiiltävää, tuntui melkein kolkolta.
Häntä hieman värisytti ja palelsi. Hän vilkaisi eteiseen. Oli siellä vieraita, konttorissa, oven edessä näkyi märkiä jälkiä; hän ei voinut mennä Jakobinkaan luokse!…
Ei ollut muuta neuvoa kuin ruveta ompelemaan kanavatyötä, jotta aika kuluisi päivälliseen asti, tai — hän otti romaanin ja istui keinutuoliin.
»Kunpa kerrankin tuossa kirjassa jotakin tapahtuisi!» hän huudahti kärsimättömänä; hän selaili nopeasti lehtiä, ennenkuin alkoi lukea.
Salin kello löi puolet tunnit ja kokonaiset, ja hän kuuli Karenin kyökissä taittavan päreitä sytyttääkseen tulen…
Kuului ääniä, palvelustytön ja toinen karkeampi…