»Talonkauppako se oli?»
»Tai mies, joka tahtoi saada haasteen itselleen tai tulla tuomituksi — tai jotakin sellaista — niinkö, Letta?»
»Hyi, nyt sinä olet melkein kuin Tobias-serkku, niin ylimielinen»…
»Ja sinä olet niin suloinen, niin sanomattoman suloinen»… hän tarttui taas hänen käsiinsä ja löi ne yhteen… »voit istua omassa huoneistossasi — etukäteen maksetussa — ja polttaa halkoja sylimäärin»…
* * * * *
Kun Jakob illalla kynttilä kädessä hyräillen meni konttorista sisähuoneisiin, tapasi hän eteisessä rouva Krabben. Tämä katsoi häneen hieman tutkivasti ja kysäisi sitten:
»Eihän herra Mörk vain ole maksanut vuokraansa Krabbelle?»
»Olen minä maksanut, rouva, ja hän kuittasi myös.»
»Mutta kylläpä…» hän juoksi portaita ylös ja tuli heti taas takaisin setelit kädessään.
»Niin, enkös minä arvannut! Älkää koskaan maksako Krabbelle, herra Mörk. Olkaa hyvä ja pankaa se mieleenne; hän unohtaa niin helposti, pistää rahat jonnekin ihmeelliseen paikkaan eikä sitten muista minne. Nytkin löysin nämä hänen päällystakkinsa takataskusta. Minä sanon Teille, että kun miehellä on niin paljon ajatuksia päässään kuin Krabbella, niin ei käytännöllinen vaimo ole hänelle vahingoksi. Hän istuu nyt vihkojen ääressä, — kolmekymmentäyhdeksän kappaletta —, jotka hänen on korjattava joka keskiviikko ja lauantai…»