Ovi avautui yläkerroksessa ja yönuttuun puettu olento pujahti näkyviin.
Rouva Krabbe katsahti sinne. »Minä tulen heti, Krabbe» hän huusi kiirehtien pois.
— — — — — — — — — — — — — — —
— Oli rattoisaa istua illallisen jälkeen, kun nuo uudet halot palaa räiskyivät uunissa ja lamppu hienoine paperivarjostimineen levitti kodikasta valoaan ja Alette oli polvillaan uunin edessä lisäten, tulen virikkeeksi, pesään lastuja ja päreitä. Puut olivat näet kotiinajettaessa sateesta vähän kastuneet päältä, mutta nyt ne jo alkoivat palaa iloisesti.
»Katsohan, Jakob!»
Jakob ei tällä kertaa vastannut. Hän istui mietteissään ja nousi nyt piippuansa täyttämään. Eräässä oikeusjutussa oli kohta, joka kaipasi selvitystä, ja hän oli ottanut lainopillisen tutkielman mukaansa iltalukemiseksi.
»Minusta tuntuu, että ilta alkaa vasta silloin, kuin näen sinun sytyttävän piippusi, Jakob.»
»Vai niin, … vai niinkö se sinusta tuntuu, Letta» — kuului hiukan hajamielinen vastaus.
»On melkein kuin en sinua päivällä ollenkaan omistaisi.»
»Niin kyllä, Letta — raukka…»