»Minähän seison suorastaan päälaellani sinun tähtesi ja sen toisen. Vai luuletko, että minä olen luotu tällaiseksi lörpöttelijäksi… Ompelulanka ankkuritouvin rinnalla on minun entinen rakkauteni siihen verrattuna, mitä nyt tunnen sinua kohtaan» — hän puhkesi lämpimästi sanomaan ja suuteli suutelemistaan sukkaa ja kättä, joka sitä piteli; — »kuin silmäterääni minä sinua vaalin»…
»Jos sinulla johonkin on taipumusta, niin kiusoitteluun ja sen päälle sovinnontekoon. Olet todellakin syntynyt ja luotu asianajajaksi.» Pohjaltaan Alette ihaili miestään aina kuin tämä noin kiusaili häntä. Jakob oli hänen vallassaan — eikä kuitenkaan ollut. Kiemurteli kuin ankerias hänen käsistään.
Hän taputteli Lettaa hellävaroen poskelle kuin olisi pelännyt omaa kiihkeyttään; — hänen oli taas lähdettävä konttoriin rahaa ansaitsemaan.
Siellä hän joka päivä astuskeli kuin mikäkin äskenhiottu juriidinen partaveitsi, aivoituksiltaan valmiina hiuskarvalleen halkaisemaan jok'ikisen sen paikkakunnan pulman.
Ikävä vain, että partaveitsi sai yhä suurimman osan konttoriaikaa välkkyä ypö yksikseen. Hän otti esille asiakirjoja, jotka kaikki oli jo selvittänyt, ja pani ne taas kirjaimensa kohdalle hyllylle. Olihan siinä jo monessa lokerossa papereita, mutta liian tyhjät olivat hyllyt hänen mielestään kuitenkin vielä.
Hän käveli edestakaisin, katseli ikkunasta, pysähtyi kopioimiskoneen eteen, jonka rautaista ripaa hän miettiväisenä pyöräytti kuin koetellakseen. Sehän saattoi kopioida kokonaisen postikonttorin kirjeet! Hänessä itsessään kuohui sellainen käyttö- ja pyöritysvoima, että hän vain halusi päästä edes hipaisemalla tapahtumiin kiinni kiskoakseen ne puoleensa kuin vintturilla ikään.
Hän ajatteli tulevaisuutta, jolloin koti oli kasvava. Niin yksinkertainen ja luonnollinen kuin se asia itsessään olikin, oli se kuitenkin kuin uuden elämänkatsantokannan lähtökohtana, pani häneen uuden tulen ja innon. Hänessä heräsi toiveita ja intohimoja, jotka antoivat elämälle sisällystä ja yhä enemmän valtasivat hänen mielensä. Hän tahtoi ansaita rahaa, rahaa … ehkä vähän keinotellakin, rakentaa varovasti, valloittaa aseman askel askeleelta.
Oli todella paljon tekemistä, ennenkuin kykeni voittamaan jalansijaa piirikunnassa, missä jo ennestään toimi niin monta kilpailijaa, jotka kaikki yhtyivät muodostamaan ikäänkuin muurin, josta ei uutta miestä päästetty sisään. Hän ajatteli jonkinlaisella ilolla, miten hän sittenkin murtaisi itselleen aukon. Hän oli mittaillut voimiaan sekä yhden että toisenkin kanssa ja huomannut, että jos heillä, niin oli hänelläkin omat ansionsa ja edellytyksensä.
Hän istuutui tarkastamaan kassakirjaa, jonka hän erä erältä olisi voinut ulkoapäin jäljentää, niin selvään hän muisti kaikki, mitä konttorissa oli tapahtunut. Kun tulo- ja menoviennit täyttivät sivut, oli siihen vedettävä viiva ja saldo laskettava, ja nykyjään täyttyivät sivut nopeaan; hän oli ansainnut koko joukon enemmän kuin oli kuluttanut — mutta tulevaisuuteen katsoen ei kuitenkaan läheskään tarpeeksi…
* * * * *