»Saat valmistautua ottamaan vastaan päivällisvieraan, Letta» ilmoitti Jakob astuessaan sisään. »Olen kutsunut Ole Elgesäterin päivälliselle — mahtava metsänomistaja, näetkö… Hän kävi aamupäivällä konttorissa asioilla ja meni nyt vain pistäytymään kaupungilla. — Olin ottaa hänet tänne juomaan lasin viiniä.»
»Mutta Jakob! Ethän toki aio… Enhän minä näin aamupuvussa voi ottaa ketään vastaan… Sinä et sitten ollenkaan ajattele…»
»Mutta kultaseni, sinähän olet sekä kaunis että hauska noin» — hän taputteli Lettaa poskelle ja leualle. »Sinä olet niin liikuttavan suloinen, ettet sitä itse tiedäkään — juuri tuossa väljässä puvussa; siinä on jotakin niin kaunista ja todellista.»
»Niin, sinusta, Jakob»… Hän painoi päänsä hänen rinnalleen; »mutta voithan ymmärtää ujosteluni. Luulin sinun käsittävän, ettet minulle ilmoittamatta saa ketään vierasta tuoda sisään.»
»Joutavia, Alette! Sinähän olet liian lapsellinen, tekisi mieleni sanoa.
Aivan kuin sinun tarvitsisi piiloutua ihmisiltä»…
Näkihän Jakob, että Letta oli käynyt vähän laihaksi, pikku raukka, nenä teräväksi ja silmien alus tummaksi — mutta niin sanomattoman kaunis hän oli … nytkin, kun hän katsahti ylös ja loi häneen moittivan katseen —
»Letta, rakkaani, et saa tästä nyt pahastua — et millään ehdolla, se olisi sinulle vahingollista, tiedäthän sen! — Komea, arvossa pidetty suurtalollinen, näetkö»…
»Ja tänään meillä piti olla vain kaalikeittoa… Karen saa lähteä hakemaan häränpaistin.»
Hän laski nopeaan pois työnsä ja lähti keittiöön antamaan määräyksiään. — —
Ei ollut helppo saada päivällistä ajoissa valmiiksi. Kiirettä sai pitää, ja hän kuuli jo Jakobin salissa puhelevan vieraansa kanssa, ennenkuin paisti otti ruskettuakseen.