Sillä välin kuin Jakob konttorissaan jonkinlaisella hymyilevällä varmuudella selvitteli asiat, heräsi salin puolella eräs kysymys, joka aiheutti yhä enemmän päänvaivaa ja josta lopulta näytti kehittyvän oikea gordilainen solmu.
Poikahan oli kastettava, ja että hän saisi nimet Johan Henrik — ensimmäisen Jakobin isän ja toisen vanhan setä Vosgraffin mukaan — se oli selvä. Mutta sitten — kumpiko kummeista oli kantava lasta kasteelle, Aletten äitikö Tönsbergistä vai täti Vosgraff? Tästä syntyi pulma, jota oli ihan mahdoton ratkaista. Rouva Vosgraff oli mielestään itseoikeutettu tähän tehtävään; hän oli lähettänyt kauniin ristiäispuvun ja ilmoittanut aikovansa Vosgraffin kanssa saapua ristiäisiin. Eivätkä he toiselta puolen voineet antaa itse isoäidin seisoa vain myssyä riisumassa.
Oli todellakin pulmallista hoidella tätä kirjeenvaihtoa.
VII.
Oli ollut työläs päivä ja kopiokone oli käsitellyt melkoisen joukon kirjeitä, jotka Jakob itse viime hetkessä oli jouduttanut postiin. Illalla hänen vielä oli laadittava laajahko talonvuokrasopimus, joka tullinhoitajan ja pataljoonanlääkärin oli allekirjoitettava. Molemmat istuivat kärsivällisesti odottaen — toinen heistä, vuokraaja, ilmaisi vähän väliä murahtelemalla tyytymättömyytensä vuokrasummaan, toinen taas, talonomistaja, hymyillen tyytyväisenä nojasi milloin leukaansa, milloin nenäänsä suureen pyöreäpäiseen keppiinsä. Hienolla ironiansekaisella ymmärtämyksellä he käsittivät aseman: tässä he nyt tapasivat toisensa asioissa, kumpikin viimeiseen asti pitäen kiinni omasta edustaan, ja tunnin tai puolentoista kuluttua he taas hyvinä tovereina istuvat hotellin kulmahuoneessa pelipöydän ääressä, kummallakin höyryävä totilasi edessään. Lääkärin ilmeissä leikitteli jo valmis sukkeluus, joka tänä iltana tuli lyötäväksi pöytään.
Aamusta asti Jakob oli työskennellyt ajatukset ja huomio jännitettyinä, ja sen lisäksi hänen oli täytynyt kuunnella kaikenlaista hyödytöntä puhetta ja pitkiä selityksiä. Nyt hän kaipasi ikäänkuin vapaampaa ilmaa, jotakin virkistystä ja vaihtelua; ja hänen mieleensä juolahti, että hän voisi kutsua tullinhoitajan ja lääkärin luokseen illalliselle. Heidän kanssaan hän saisi jutella, puhua politiikkaa ja laskea leikkiä. Sillä aikaa kuin konttoriapulainen kirjoitti puhtaaksi asiapaperin, hän lähti tässä mielessä sisähuoneisiin pienelle tiedusteluretkelle.
Uunin ääressä olevalla tuolilla riippui villavaippa ja makuukamarin avonaisesta ovesta hän näki valoa kiiluvan; Alette ja lapsenhoitaja olivat par'aikaa molempia pienokaisia kylvettämässä.
»Vai niin, — siis kylpyilta»…
Hän meni sisään. Olihan sangen kaunista katsella, miten pienokaiset pyristelivät kylpyammeessa ja miten ne viihtyivät siinä erinomaisen hyvin, kunnes heidät oli nostettava syliin kuivattaviksi, ensin pienempi, syksyllä tullut pikku tyttö; — hän joutui onnellisesti, itkemättä ja vastustelematta, kehtoon; ja sitten poika, joka ei ollut aivan yhtä taipuvainen… Hän potki ja huitoi lämpimän lakanan sisässä, ja huusi kuin olisi häntä puukolla pistetty, kun hänen päätään kuivattiin; mutta sitten hänkin tyynenä ja tyytyväisenä antoi kantaa itsensä pieneen sänkyyn lastenkamariin.
Alette otti pienen lampun, joka oli asetettu tuolille kylpyammeen ääreen, ja vei sen saliin.