»Ulkona on todellakin ihanaa!»
»Niin, kyllä se lapsille tekee hyvää». —
»Ihan kesä-ilma. — Mutta onko sinulla oikeastaan mitään toimittamista täällä kotona nyt… Jospa lähtisimme pienelle kävelyretkelle? — ja entä jos sitten illalla menisimme apteekkarille, niin olisi se käynti tehtynä. — Rouvahan meitä niin pyysi tulemaan, kun täällä viimein kävi.»
»Niin — mutta Jakob, näetkö, — eihän hän voi jäädä kotiin yksikseen…»
»Taivas varjelkoon minua menemästä naimisiin ja joutumasta olemaan olemassa toista varten. En iki päivinäni siihen kelpaisi. Tuolla konttorissa istuu miehesi ja on olemassa sinua varten ja täällä istut sinä ja olet olemassa häntä varten.»
»Käymmehän me usein ulkona yhdessä … eikä nainut vaimo todellakaan saa olla noin ylen määrin huvittelunhaluinen!» hän huomautti hieman torjuen ja samalla tahtoen tuoda esiin oman arvonsa naituna naisena vanhemman serkun rinnalla.
»Olet kahdenkymmenenkolmen tai -neljän vanha… Noinko talttuneeksi sitä käy, kun on naimisissa! — niin ettei voi edes juolahtaa mieleenkään lähteä yksin kävelymatkalle, vaikka on tällainen ilma… Onhan teillä hevonen ja rattaat — ja renkipoika?»
»On toki! — Ja kyllä me niitä käytämmekin; mutta Jakob on jo kyllästynyt ajelemiseen, ymmärräthän — kaikki toimitusmatkat…»
»Ajattelepas, jos hän pistäytyisi talliin ja huomaisikin sen tyhjäksi! Eihän hän hevosta tänään tarvitse… Minuun on mennyt sellainen kauhea halu tehdä jotakin, Alette! — nähdä Jakobin kasvot, kun me pyydämme ajopelejä lähteäksemme ulos iltapäivällä. Tahdotko, niin kysyn häneltä?»
»Kiitos, kyllä minä sen itsekin teen. Sinä muuten erehdyt, jos luulet, etten minä hevosta saa milloin ikinä vain tahdon. Kysymys on vain siitä, tahdonko.»