Raittiin ilman tuoksu vielä ympärillään hän seisoi kirjoituspöydän ääressä ja suuteli miestään lämpimästi pari kolme kertaa. »Tulethan kohta sisään… Tiedätkö, onko pikku tyttö ollut kiltti?» hän kysäisi äkkiä ja pyörähti ulos ovesta.
Tämä oli kuin uusi tapaus tuossa tavallisessa jokapäiväisessä elämässä, tämä vaimon käynti kylässä noin omin päin; ja Jakob istui siinä lopultikin aika uteliaana tietämään, minkälainen heidän matkansa oikeastaan oli ollut.
Mutta rientää heti sisään — saahan heitä vähän kiusata…
Illallispöydässä kävi mieliala oikein vilkkaaksi. He olivat ajaneet kauas pitkin kaunista joenrantaa ja paluumatkalla käyneet parissa paikassa vieraisilla — mieli vielä aaltoili siitä. Konstance huvitti heitä kuvailemalla sattuvia havaintojaan paikkakunnasta ja sen henkilöistä ja Jakob ja Alette pitivät huolta siitä, että hän sai kaikki vaillinaiset tietonsa täydennetyiksi.
»Sanokaa minulle, herra asianajaja», hän lopuksi kysyi, — »olemme kai teidän mielestänne tänä päivänä olleet oikeita hurjapäitä, hevonen karannut tallista ja rouva talosta?»
»Ja saat uskoa, että hauskaa olemme pitäneet», vakuutteli Alette.
»Ja minä voin vakuuttaa, että tulit luokseni konttoriin niin raittiina ja reippaana kuin jos olisit käynyt Amerikassa», Jakob selitti.
»Mitä, — onko hän muuten sitten ikävä teidän seurassanne?» ihmetteli Konstance ilkeämielisesti. »Alan vähitellen uskoa, että olet perin pohjin pilannut miehesi, Alette. Ollapa minulla hevonen ja ajoneuvot!»
»Kyllä sitten menoa riittäisi! Sanokaa, ottaisitteko miehenne mukaan matkoillenne?» kuulusteli Jakob.
»Tarkoitatte, että mies on niissä ihan välttämätön olemassa; hevonenhan se toki vetää. — Mutta voitte uskoa, että grüneriläisten silmät suurenivat, kun näkivät rouva Mörkin tulevan ilman herraansa ja miestänsä! Melkein kuin eivät olisi uskoneet sinun voivan seisoa yksin omilla jaloillasi, Alette! Kyllä ne rouvat tekeytyvät avuttomiksi… Sinusta olisi kai ihan kauhistuttavaa ajatella, että jonakin iltana lähtisit yksin ulos.»