»Saattaisi olla; kyllä se minusta tuntuisi vähän epämieluisalta.»
»Vai tuntuisi?» ihmetteli Jakob.
»Olen niin tottumaton olemaan noin omin päin, näetkö… Olen käynyt ikäänkuin ujoksi, tunnen sen.»
»Oma raukkani, niinkö todellakin? Olet kulkenut tässä ja tuuditellut ja kiikutellut, kunnes olet käynyt ihmispeloksi»…
Hän vaipui ajatuksiin; teekeittiön takaa hän katsahti vaimoonsa.
»Minä luulen, että saamme ruveta harjaantumaan ja karkaisemaan itseämme olemaan taas ihmisten seurassa — kuten muinoin roomalaiset totuttautuivat kimbreihin ja teutooneihin… Vai mitä, Letta? Jos aloittaisimme pitämällä tervetuliaiskestit neiti Konstancelle huomenna tai ylihuomenna — niinpiankuin vain kerkeät. En ollenkaan epäile, ettei siitä seuraa kutsuja sinne ja tänne — erittäinkin kun meillä on syöttinä sellainen uutuus kuin sinun serkkusi.»
Ehdotukseen suostuttiin empimättä. Nyt alkoi vilkas keskustelu vieraiden valinnasta, sillävälin kuin ajoretken aiheuttama teen ja voileipien suurenmoinen menekki herätti Jakobissa ihastusta.
»Ei, nyt meidän täytyy nousta!» päätti Alette; hänen oli pantava lapset nukkumaan.
— Kello oli jo puoli kymmenen, kun hän taas tuli saliin.
»Mutta, Jakob-kulta, etkö olekaan konttorissa?» hän kysyi ihmetellen.
»Siellä palaa lamppu turhaan.»