Hän asteli edestakaisin, mieli kuohuksissa.
»No niin, huomaan sen kyllä» — hän jatkoi tyyntyneenä; »oma syynihän on, kun olen antanut sinun istua täällä kotona yksinäsi, niin että olet saanut mielialasi vain minusta… Tietysti sinun pitää päästä muiden seuraan… Näethän, miten hauskaa tänäänkin oli, — — siihen asti kuin jäimme kahden!» hän ei voinut olla lisäämättä.
Hän lähti harmistuneena makuuhuoneeseen.
IX.
Tämähän oli oikein virkeä ja hauska paikkakunta, päätteli Konstance. Tiesi taivas, mitä enimmällä osalla näitä ihmisiä oikeastaan oli toimitettavaa, sillä aikaa heillä oli aina!
He olivat huvitelleet koko kesän. Jollei ollut kutsuja tai pieniä vieraskäyntejä, niin lähdettiin huviretkelle, ja Konstancella oli aivan erikoinen taito saada ihmiset liikkeelle: hän ei voinut olla rauhassa kahta päivää, ilman että kolmantena oli välttämättä keksittävä jotakin uutta. Vilkkaana ja puheliaana, täynnä leikkiä ja kujetta hän huvitti kaikkia. Hänellä oli erinomaiset seurustelulahjat ja hän oli kekseliäs, mikä joskus saattoi käydä isäntäväelle rasittavaksi, mutta sen sijaan loi vilkkautta vieraisiin. Senpä tähden kaikki halusivatkin hänen seuraansa.
Ja kotona kävi sitten iloinen puhelu ja armoton arvostelu. Jos Alette oli erikoisen taipuvainen huomaamaan elämän koomilliset puolet, niin oli toisella lisäksi kyky pistellä samalla kuin oli sukkela. Elämä, joka kaikkialla oli asettanut hänelle rajat ja pakottanut itsehillitsemiseen, oli kasvattanut häneen teräviä okaita; ja täällä hän nyt sattumalta oli joutunut oloihin, missä hän sai päästää kahleditun kielensä vapaasti valloilleen.
»Totta tosiaan, hän ei ole mikään piikitön hunajamehiläinen», Jakob selitti; »mutta sukkela hän on!»
Ja sinä aikana kesällä, jolloin setä ja täti Vosgraff olivat heillä käymässä, hän oli aivan verraton, kerrassaan kuin pelastuksen enkeli talossa. Sedän levottomuuden ja tädin jutteluhalun — molemmat hän tiesi tyydyttää; hän oli elämän varrella tottunut kaikenlaisiin vaatimuksiin ja velvollisuuksiin. Vanhempia herroja kohtaan hän heti löysi oikean sävyn. Entäs tädin suhteen! — jo ensi silmänluonnilla hän huomasi, mitä hänen puvussaan oli kallisarvoista ja ihailtavaa — ja osasi sitäpaitsi antaa hänelle viittauksia paikkakunnan oloista ja henkilöistä.
Oikeusneuvos nautti aina siellä käydessään jonkinlaisella oikeutetulla ylpeydellä siitä, että noiden nuorten menestys paikkakunnalla oli silminnähtävästi yhä vain kasvamaan päin.