»Eikä sinun näy olleen kovinkaan vaikea jättää konttoritöitä tänä iltana» Alette lisäsi lyhyeen.
»Mitä?»… Jakob katsoi häneen tutkivasti. — »Niin, näetkö, hän voi keskustella liikeasioista, ja se vetää — — Tuntuu niin hyvältä täällä! Jos tietäisit, miten pidän tätä kodistani, tästä huoneesta, vaimostani…
»Kun lisää tulee vähän pippuria ja suolaa; niin, puhu suoraan vaan!»
»Mutta sinähän olet kaiken tämän sieluna, — niin raikkaana kuin tänään tulit. — Epäiletkö, Letta?»
»En, Jakob, en minä epäile.»
»No niin — katso minuun sitten.»
»En minä epäile, kuulethan sen. Uskon kyllä, että sinä pidät minusta.»
»Jumaloin sinua, niin sinun pitää sanoa, — niin solakka ja ylväs koko olennoltasi! Ja nyt sinun totta tosiaan on lähdettävä ihmisten joukkoon, että saavat nähdä, kuka sinä olet. Minä tahdon, että pääset oikeuksiisi; — olen ollut kuin mikäkin vanginvartija. — No, etkö olekaan tyytyväinen?… Olet niin suloinen.»
»En ollenkaan halua olla tuollainen korkeampi olento.»
»Siinäkö sitä taas ollaan! — Onko maailmassa mitään muuta kuin te, joille minä elän, — enkö tee työtä vain sinua varten, teenkö muuta kuin ajattelen sinua ja lapsia, ja sittenkin —»