Miten hän rakasti heitä…. Alette saattoi ihan nähdä hänet edessään, ruskea tukka punertavana lampunvalossa ja nuo leveät kasvot, joissa oli eloa joka piirteessä; hänen miettiessään liikkuivat leukapielet kuin hän olisi pureskellut tupakkaa…
Kello oli jo kohta yhdeksän, kun Jakob vihdoin kiireesti pistäytyi sisään, lamppu kädessä.
»Oletko lopettanut työsi, Jakob?»
»Olen, ja nyt menen pukeutumaan — kyllä vielä ennätän, ennenkuin illallinen siellä alkaa.»
»Etkö sitten … ja minä kun —»
»Mitä?»
»Ei mitään, Jakob! — Mene sinä vaan, koska sinua huvittaa.»
Hän oli jo makuukamarissa.
Alette nousi äkkiä istualleen.
»Uh, miten sinä lykkäät tuolia, poika», hän sanoi tarttuen lapseen hiukan kiivaasti, niin että pienokainen alkoi huutaa.