Alkoi nähtävästi vähitellen selvitä, että hyvät ajat olivat tulossa koko laajalla metsäalueella. Paikkakunnan sanomalehdessä oli tuon tuostakin puutavarain hintatietoja, jotka osoittivat yhä nousevaa suuntaa. Pienemmätkin puut, joilla ei ennen mitään arvoa ollut, kannatti nyt kaataa ja muuttaa rahaksi. Ja neliöpeninkulmittain seisoivat metsät harjujen rinteillä kasvaen yhtä varmasti kuin omistajan parta ja kantaen hänelle kultaa joka tuumalta, minkä koko eneni. Pienikin hinnannousu saattoi kohottaa sen arvoa sadoilla tai tuhansilla talareilla.
Yli talonpoikaistalojen ja kautta koko pienen kaupungin kävi jonkinlainen huumaus noista rajattomista metsistä, joissa tuhansien hakkaajain kädet heiluttelivat kirvestä ja jotka tuntemattomina, mittaamattomina ulottuivat silmänkantamattomiin. Ja humu kuului joelta, joka aina vain täytensä kuljetti hirsiä tuosta salaperäisestä kultalasta.
Huhuttiin metsäkauppiaista, ja huhut näyttäytyivät tosiksi. Miehet, joilla ei vielä eilen ollut penninkään edestä luottoa, olivat nyt suurtilallisia, taskussa suurnumeroiset pankkikirjat ja hoidossaan kokonaiset liikeyritykset.
Koko paikkakunta oli vähitellen saanut levottomamman leiman. Siellä täällä kaupungissa tai pitkin molempia joenrantoja kohosi vastarakennettuja tai juuri valmistumaisillaan olevia puutaloja, joiden omistajat panivat pystyyn pienen kauppapuodin tai olutmyymälän tai työpajan tavallisesti jo ennen kuin talo vielä oli laudoitettu tai ikkunat valmiit yläkerroksessa, missä rakennustyö vielä oli täydessä käynnissä.
Pääkadulla näkyi — paitsi tunnettua korutavara- ja maalaistuotteiden kauppaa — kaksi äskenmaalattua taloa, valkoinen ja keltainen, joihin kumpaiseenkin oli rakennettu yksi kerros lisää ja joiden alakerrassa suuret uudenaikuiset näyteikkunat komeilivat. Hautuumaan edessä olevalta aukealta paikalta, joka kulki torin nimellä, olivat muutamat maaseutulaiset äskettäin ostaneet ison tontin vanhoine taloineen, jotka he aikoivat repiä alas; — sanottiin, että aikomus oli rakentaa siihen hotelli, ja kivijalasta päättäen oli siitä tuleva oikein melkoisen tilava puupalatsi.
Se seikka, että eräs arkkitehti oli huomannut maksavan vaivaa asettua asumaan kaupunkiin, todisti, etteivät laajat rakennuspuuhat tulisi tähän pysähtymään. Ja tuon tuostakin kuuli kerrottavan rakennuksista, jotka ympäristön tilanomistajat aikoivat joko koroittaa lisäkerroksilla tai rakentaa uudenaikuiseen tyyliin.
Ja saattoiko löytää parempaa todistusta tällaisen rakennuskuumeen tarttuvasta voimasta kuin sen, että nyt oli itse opettaja Krabbekin — s. o. rouva Krabbe — ruvennut yrittämään, ostanut talonsa viereisen tontin vanhoine puuhökkeleineen ja alkanut rakentaa ja laajentaa taloaan.
Alakerrassa asuva asianajaja Mörk se näet tarvitsi tilavamman huoneiston, muuten heidän olisi täytynyt muuttaa; he olivat jo kauan asuneet liian ahtaasti. Ei riittänyt enää se, että ulkorakennuksia ja vaunuvajaa oli laajennettu; itse asuinhuoneisto oli saatava avarammaksi. He eivät enää voineet kaikessa vaatimattomuudessa sulloa seurapiirivieraitaan pariin pieneen huoneeseen, ja suorastaan välttämättömänä täytyi pitää kunnollista vierashuonetta, jossa saattaisivat palkita sen rakastettavuuden, mitä erinäiset maaseutututtavat heitä kohtaan osoittivat, — puhumattakaan siitä, että he konttorin lisäksi välttämättömästi tarvitsivat etuhuoneen, missä konttoristi Tobiesenilla olisi pulpettinsa ja paikkansa.
Mörkillä ei enää ollut niinkään pieni talous: kolme palvelustyttöä ja renki sekä konttorissa yksi, toisinaan kaksikin apulaista.
Paitsi vanhinta, lähes kahdeksanvuotiasta Johan Henrikiä, käveli, tallusteli ja ryömi huoneissa enemmän tai vähemmän pystysuorassa asennossa vielä kolme pienempää: Pikkutyttö, Alf ja Viking; — viimeinen vasta viime kesästä.