"Tokkohan tuota soittoniekkaakaan on ollut?"
"Ei ole ollut sitäkään".
"Ohoh! Vai niin on huonoa ollut. Vai niin. Hm!… Eihän olekaan tukkipojissa enää soittajaa. Tuonnehan se hukkui Lohikosken suuhun Wälinen toissa syksynä. Monta iltaa hän soittaa helskytteli… Verrattoman hauska mies, ja paljon häntä ensimmältä ikävöin. Tottahan muistatte vielä, Roosa, erään illan, jolloin tuolla putouksen alapuolella tanssittiin ja tuohisista viiniä ryypättiin… leskeä juostiin ja rinkitanssia pyörittiin. Muistatteko vielä sitä iltaa?"
"Aivan hyvin. Olihan se hauska ilta."
"Oletteko koskaan näinä kahtena vuotena muistellut sitä iltaa?"
"Kentiesi joskus… Mutta mitä se vieraasen koskee?"
"No, no, ei saa olla niin tuittupäinen. Onhan toki lupa kysyä, vaikkei varaa ostaa. Eikä se minuun niin mitään kuulukaan. Kysyin ilman aikojani, ihan suottani vaan… Mutta jos tuon illan muistatte, Roosa, niin varmaan myöskin muistatte erään hurjan pojan maailman markkinoilta, jonka kanssa silloin katrillia tanssitte ja joka on näitten kahden vuoden kuluessa yötä päivää muistellut teitä… Tokkohan Kosti Tiihosta enää muistatte?"
Heleä puna levisi Roosan kasvoille.
"Niin, ehkäpä joskus häntäkin…" vastasi hän verkalleen.
Tämän edemmäksi ei keskustelu ehtinyt, kun toisten tukkipoikain melu majan edessä paisui niin valtavaksi, jottei muuta mitään kuulunutkaan. Siellä oli syntynyt ankara väittely.