"Luulenpa tietäväni".
"Sinä sika!"
"Sikapa sitä sanookin".
"Mitä luulet, jos annan sinulle tuosta ranganlatvasta, jotta soivat kinttusi?"
Näin sanoen otti isäntä ranganlatvan pihasta käteensä.
"Sopiipa koettaa", sanoi renki ja sieppasi halkoläjästä sievänlännän halon käteensä.
"Hävytön! Olen minä väkeen joutunut. Jos sanansa sanoo, niin heti sinkoo kymmenen vastaan. Semmoista se on tämän aikainen väki. Ei sanaa uskalla hiiskua isäntäraukka, vaikka maaten renki päiviään viettelisi. Oikeita rakkikoiria tämänaikaiset palkolliset".
Isäntä heitti ranganlatvan kädestään ja kääntyi pois. Asteli sitte kartanolle ja kurkisteli kohden kaikkia ilmansuuntia kädet taskuissa ja vannelakki painettuna alas takaraivalle. Istui sitte viimein kaivon kannelle, katsellen ulos portista maantielle.
Tuli jo pimeä. Rengit herkesivät hakkuusta ja tulivat pirttiin puhdetöille. Mutta siinä vaan isäntä yhä istui. Ei puhunut mitään piioille ja rengeille, jotka siitä ehtimiseen ohitse kulkivat, vähän vaan kieroilla silmillä katsoa nuljautti.
Pilvet poistuivat taivaalta ja puhtaana pian hillui sininen laki. Lukemattomat tähdet yksi toistaan kirkkaampina helottivat määrättömässä avaruudessa. Vaaleana kajosti linnunrata, kulkien halki taivaan kumun. Tuuli oli tyyntynyt, hiljaa se vaan kohisi kuusikossa tuolla talon takana. Ilma oli kylmennyt. Vaaleana ja kirkkaana liehkui pohjainen taivas, ennustaen pakkasta.