Keisarin palatsi on keskellä kaupunkia, kahden pääkadun risteyksissä. Sen ympäri kulkee kaksi jalkaa korkea muuri. Minulla oli hänen majesteetinsa lupa astua tämän muurin yli, ja koska muurin ja palatsin välillä oli 20 jalkaa avara tila, niin saatoin nähdä palatsin joka puolelta. Linnan ulkopiha on 40 jalkaa neliössä, ja sen sisäpuolella on kaksi muuta pihaa. Sisimmässä sijaitsee keisarin huoneusto. Koska nyt ulkopuolisen pihan rakennukset olivat vähintänsä viisi jalkaa korkeita, oli minun mahdoton harpata niitten yli, harjoja vahingoittamatta, vaikka seinät olivatkin hakatusta kivestä, neljä tuumaa paksuja. Keisari olisi mielellään suonut minun pääsevän näkemään palatsinsa komeutta, mutta se kävi mahdolliseksi vasta kolme päivää myöhemmin.
Läksin näet kuninkaalliseen metsään, joka sijaitsi sadan kyynärän päässä kaupungista, katkaisin siellä puukolla muutamia paksuimpia puita ja laitoin niistä kaksi jakkaraa, noin kolme jalkaa korkeita kukin ja tarpeeksi lujia kestämään minun painoani. Saatuani jakkarat valmiiksi, läksin jälleen kaupunkiin, jossa väestölle jo oli annettu uusi julistus minun tulostani. Ulkopuolisella pihalla nousin seisomaan toiselle jakkaralle ja nostin toisen kattojen yli sisäpihaan. Koukkupäisellä kepillä nostin sitten sisäpuolelle ensimmäisenkin jakkaran. Nyt kävin pitkäkseni ja asetin kasvoni keskimmäisen kerroksen akkunain kohdalle, jotka varta vasten oli jätetty auki. Siinä kohtasi silmääni loistavin näky, mitä suinkin saattaa ajatella.
Siinä näin keisarinnan ja nuoret prinssit, itsekunkin eri huoneissaan, loistavat seurueet ympärillänsä. Hänen majesteetinsa keisarinna suvaitsi myhähtää minulle hyvin armollisesti ja ojensi minulle akkunan kautta kätensä suudeltavaksi.
Aamulla kerran — taisi olla puoli kuukautta siitä kuin olin päässyt vapaaksi — saapui minun luokseni Reldresal, yksityis-asian ylisihteeri, niinkuin hänen arvonimensä kuuluu. Yhden ainoan palvelijan seurassa hän tuli, jätettyään vaununsa jonkun matkan päähän, ja pyysi päästä puheilleni. Minä otin hänet heti vastaan, hän kun oli ylhäinen ja suuriansioinen mies sekä sitä paitsi oli tehokkaasti kannattanut minun hakemuksiani hovissa. Minä tarjousin olemaan pitkälläni, jotta hän paremmin ulottuisi minun korvani kohdalle, mutta hän piti parempana olla kämmenelläni koko keskustelun ajan.
Hän onnitteli ensiksi minua vapauteni johdosta, huomauttaen, että hänelläkin on jonkin verran ansiota sen hankkimisessa, mutta, lisäsi hän, en minä vapauttani sittenkään olisi niin helpolla saanut, elleivät hovin olot olisi nykyään varsin omituisella kannalla. Niin kukoistavalta kuin tila maassa näyttääkin ulkomaalaisen silmissä, sanoi hän, on meillä kaksi ankaraa ahdistusta: kotona raivoaa puolueriitoja, ja ulkoapäin uhkaa vihollisista mahtavin.
— Mitä ensinmainittuihin tulee, niin tietäkäät, — puhui hän, — että meillä on jo 70 kuukautta kestänyt riitoja kahden puolueen, Trameksanien ja Slameksanien, välillä. Nimensä ne ovat saaneet kenkiensä korkojen mukaan: toisilla on korkeammat korot, toisilla matalammat. Tähän asti on se luulo ollut yleinen, että korkeat korot sopivat parhaiten meidän perustuslakiemme henkeen, mutta siitä huolimatta on majesteeti päättänyt käyttää maansa hallinnossa yksinomaa matalain korkojen pitäjiä ja jaella heille kaikki virat, jotka kruunun asetettavissa ovat. Sen te kyllä pian saatte huomata, niinkuin senkin, että hänen majesteetinsa kengänkorot ovat kahta drurria matalammat kuin kenenkään hovimiehen. (Drurri on neljästoista-osa tuumaa.) Niin ovat nämä puolueet eripuraisia keskenänsä, ett'eivät enää yhdessä syö eivätkä juo, eivät edes keskustelekaan keskenään. Trameksaneja, elikkä korkeakorkoisia, on kaiketikin luvullensa enemmän kuin meitä, mutta valta on kumminkin kokonaan meidän käsissämme. Hänen keisarillinen korkeutensa perintöruhtinas näyttää, ikävä kyllä, kallistuvan korkeitten korkojen puolelle; ainakin huomaa selvään hänen pitävän toisessa kengässä korkeampaa korkoa kuin toisessa, jonka vuoksi hän onnahtelee käydessään. Ja kesken näitä sisäisiä riitoja uhkaa meitä hyökkäys Blefuscun saaren puolelta, joka on maailman toinen suurin valtakunta, alalleen ja voimalleen melkein yhtä suuri kuin hänen majesteetinsa valtakunta.
— Mitä sitten, — jatkoi hän, — teidän vakuutukseenne tulee, että maailmassa on muitakin valtakuntia, joissa asuu teidän kokoisianne ihmisolentoja, niin eivät filosofit meillä oikein ota sitä uskoaksensa, vaan luulevat pikemmin teidän pudonneen tänne kuusta tai jostain taivaan tähdestä. Se nimittäin on varmaa, että satanen teidän kokoisianne kuolevaisia saattaisi vähässä ajassa sukupuuttoon hävittää kaiken pellon viljan ja kaiken karjan hänen majesteetinsa alueilta. Sitä paitsi ei meidän historioissa, jotka ulottuvat kuusituhatta kuukautta ajassa taaksepäin, ole mainittu muita maita kuin nämä kaksi valtakuntaa, Lilliput ja Blefuscu. Ja nämä kaksi mahtavaa naapuria ovat käyneet mitä tuiminta sotaa keskenänsä kokonaista kuusi neljättäkymmentä kuukautta.
— Tämän sodan syy oli seuraava, — kertoi Reldresal. Kaikkina aikoina ja kaikin paikoin on tunnettu ja tunnustettu, että muna on ennen syömistä avattava paksummasta päästä. Mutta nyt sattui nykyisen majesteetin vaari kerran, pikku poikana, leikkaamaan sormensa, kun yritti avaamaan munaa vanhan tavan mukaan paksummasta päästä. Silloin hänen isänsä, keisari, julisti, että kaikkien alamaisten tulee, ankaran sakon uhalla, avata munat terävämmästä päästä. Tämän uuden lain pani kansa kovin pahaksensa. Aikakirjat kertovat, että sen johdosta syntyi kapinoita kuusi eri kertaa. Niissä meni yhdeltä keisarilta henki, toiselta kruunu. Blefuscun hallitsijat yllyttelivät myötäänsä näitä sisällisiä riitoja, ja aina kun kapinat oli saatu kukistetuiksi, siirtyivät maanpakoon tuomitut Blefuscun valtakuntaan. On laskettu, että enemmän kuin yksitoista tuhatta ihmistä kernaammin meni kuolemaan kuin suostui aukaisemaan munia terävämmästä päästä. Satoja nidoksia kirjoitettiin näistä kinastuksista, mutta "paksumman pään miesten" kirjat on jo aikaa sitten kielletty ja koko se puolue lain kautta julistettu kelvottomaksi julkisiin virkoihin. Näitten rettelöiden aikana Blefuscun keisarit huomauttivat meitä monta kertaa lähettiläittensä kautta hajaannuksen aikaansaamisesta uskonnossa, syyttäen meitä siitä, että olimme rikkoneet niitä päämääräyksiä vastaan, jotka meidän suurin profettamme Lustrog oli säätänyt Blundecralissa (Lilliputien koranissa) ja sen viidennessä luvussa viidettäkymmentä. Mutta tuo nyt oli pelkkiä verukkeita vain, sillä tekstin sanat kuuluvat: "kunkin todellisesti uskovaisen pitää särkeä muna siitä päästä kuin sopiva on." Ja mikä pää se sopiva on, se olisi, minun nöyrän mielipiteeni mukaan, jätettävä itsekunkin omantunnon asiaksi taikka maistraatin korkeimman virkamiehen määrättäväksi. Mutta sittemmin saivat nuo paksumman pään miehet niin paljon suosiota Blefuscun keisarin hovissa ja niin paljon apua ja kannatusta puolueeltansa täällä kotona, että veristä sotaa on käyty kummankin valtakunnan välillä jo kuusi ja kolmekymmentä kuukautta. Ja sen ajan kuluessa meiltä on mennyt neljäkymmentä linjalaivaa ja koko joukko pienempiä aluksia kuin myös yhteensä kolmekymmentä tuhatta parhainta miestä meidän meriväestämme ja sotajoukostamme. Vihollisten tappiot ovat olleet jonkun verran suuremmat kuin meidän. Nyt he ovat varustaneet suurilukuisen laivaston ja aikovat hyökätä meidän kimppuumme. Hänen keisarillinen majesteetinsa on nyt, luottaen teidän miehuuteenne ja voimaanne käskenyt minun antamaan teille kertomuksen asiain tilasta täällä.
Minä pyysin sihteerin edeskantamaan hänen majesteetillensa minun nöyrän alamaisuuteni tunteet ja ilmoittamaan hänelle, ett'ei minun sovi muukalaisena sekaantua puolueriitoihin, vaan että minä olen altis, oman henkeni uhalla, puolustamaan hänen personaansa ja valtakuntaa kaikilta kuin sitä uhata uskaltavat.