Vihollisen hyökkäys torjuttu erinomaisella sankarityöllä. — Korkein arvonimi. — Lähettiläitä Blefuscusta. — Rauhanteko. — Tulipalo. — Keisarinnan palatsi pelastettu.
Blefuscun valtakunta sijaitsee saarella pohjoiskoilliseen Lilliputista. Kumpaisenkin saaren välillä on 1100 yardia (n. 1 km) leveä salmi. Minä en ollut vielä nähnyt sitä ja nyt, kuultuani hyökkäyksen uhkaavan siltä puolen, koetin entistä enemmän olla näyttäytymättä rannalla. Blefuscuunhan ei ole vielä tietoa minusta saapunut, ja nyt he saattaisivat huomata minut. Sitä paitsi oli sodan aikana kaikenlainen yhteys molempain valtakuntain välillä hengen rangaistuksen uhalla kielletty ja kaikki alukset otettu sodan tarpeiksi takavarikkoon.
Minä ilmoitin hänen majesteetillensa suunnitelmani, jonka mukaan minä aion valloittaa koko vihollisen laivaston, joka, niinkuin meidän vakoojilta olin kuullut, on parhaillaan Blefuscun satamassa, valmiina ensi tuulella lähtemään liikkeelle. Kokeneilta merimiehiltä sain tietää salmen olevan keskikohdalta nousuveden aikana 70 glumgluffia (noin 6 jalkaa) ja muissa paikoin korkeintaan 50 glumgluffia syvän. Läksin saaren koilliskulmaan, vastapäätä Blefuscua, lymysin erään kukkulan taakse ja tarkastelin taskukiikarillani vihollisen laivastoa: siinä oli 50 sotalaivaa ja koko joukko kuljetus-aluksia.
Kotia tultuani annoin käskyn — siihen näet olin valtuutettu — tuoda koko joukon mitä lujimpia köysiä ja rautatankoja. Köydet olivat tavallisen purjelangan paksuisia ja rautatangot pituudelleen ja paksuudelleen kuin sukkapuikot. Köydet minä kiersin kolminkertaisiksi, samoin rautatangot, joitten päät sitten taivutin koukun muotoon.
Näin varustettuna palasin rannan kallioille, riisuin siellä nutun, kengät ja sukat ja astuin mereen puoli tuntia ennen nousuvettä, ylläni pelkkä liivijakku. Kaalasin niin nopeasti kuin suinkin mahdollista oli ja uin syvimmän kohdan yli, noin 30 yardia, kunnes taas tuntui pohja jalkain alla. Ei kulunut puoltakaan tuntia, niin jo olin laivaston luona. Viholliset, minut nähtyänsä, säikähtivät niin pahanpäiväisiksi, että hypätä loikkasivat laivoistaan mereen ja uivat rannalle. Heitä oli vähintänsä 30000 henkeä. Otin nyt köyteni esille, pistin koukun kunkin laivan kokkaan ja sidoin köysien päät yhteen. Tätä tehdessäni vihollinen laukaisi minuun nuolia muutaman tuhannen, ja niistä sattui minua koko joukko käsiin sekä kasvoihin. Siitä oli paljo haittaa työlleni, puhumattakaan siitä, että haavoja pisti ja kirveli. Enimmin pelkäsin silmiäni, ja pahoin niitten olisi käynytkin, ellei olisi muuan oiva keino johtunut mieleeni.
Niinkuin ennen olen maininnut, oli minulla silmälasit erikoisessa taskussa, joka oli keisarin tarkastajilta jäänyt huomaamatta. Ne minä nyt sidoin nenälleni niin lujasti kuin laatuun kävi ja jatkoin rohkeasti työtäni, välittämättä vihollisen nuolista. Moni niistä kyllä sattui silmälaseihin, mutta ei siitä sen suurempaa vahinkoa; siirrähtiväthän vain lasit sijoiltansa hiukan. Saatuani kaikki koukut kiinni, rupesin vetämään köysiä sidotusta päästä, mutta laivatpa eivät liikahtaneetkaan. Ne olivat kiinni ankkureissaan, ja niinpä oli uljain osa yritystäni vielä suorittamatta. Päästin köydet käsistäni — olivathan ne koukuissa kiinni — ja leikkasin urheasti ankkuritouvit puukolla poikki, saaden pari sataa nuolta käsiin ja kasvoihin. Nyt tartuin jälleen solmuun kiinni ja vedin varsin helposti perässäni viisikymmentä vihollisen suurinta sotalaivaa.
Blefusculaisilla ei ollut ensi alussa aavistustakaan minun tarkoituksistani. Hämmästyen he katselivat, kuinka minä leikkelin poikki laivain ankkuritouveja, ja luulivat minun aikovan saada laivat tuuliajolle ja törmäilemään toisiinsa, mutta pian he huomasivat koko laivastonsa lähtevän liikkeelle hyvässä järjestyksessä ja minun vetävän köysien päästä. Silloin pääsi heiltä niin hirmuinen hätähuuto ja epätoivoinen parkuna, että sitä on mahdoton kuvata ja mahdoton käsittää. Päästyäni nuolten kantamasta minä pysähdyin hetkeksi ja vedin nuolet ulos käsistäni ja kasvoistani ja voitelin niitä sillä rasvalla, jota minulle jo ensi päivänä Lilliputissa oli annettu nuolenhaavoihin pantavaksi, niinkuin edellä jo olen kertonut. Otin sitten silmälasit pois, odotin tunnin verran, kunnes luode oli vähän laskenut, kaalasin keskikohdan yli, saalis perässäni, ja saavuin onnellisesti Lilliputin keisarilliseen satamaan.
Keisari oli koko hoviväkensä kanssa rannalla odottamassa tämän suuren seikkailun päättymistä. Ensi alussa he näkivät laivaston lähenevän lavean puoliympyrän muodossa. Minua he eivät erottaneet, minä kun olin rintaa myöten vedessä. Laivaston tullessa keskelle salmea, ulottui vesi minua kaulaan saakka. Silloin he säikähtivät, keisari luuli minun hukkuneen ja vihollisen laivaston lähenevän täydessä sotarinnassa. Mutta pian häneltä pelko hälveni, sillä salmi kävi matalammaksi joka askeleelta, minkä astuin, eikä aikaakaan, niin jo olin kuuleman päässä rannasta. Silloin minä kohotin korkealle köyden solmupään ja huusin kovalla äänellä: "Kauan eläköön kaikkein mahtavin Lilliputin keisari!"
Maihin noustuani tämä suuri hallitsija otti minut vastaan mitä mairittelevimmilla ylistyspuheilla ja nimitti minut ihan siinä paikassa nardac'iksi, joka siellä on arvonimistä korkein.
Hänen majesteetinsa lausui nyt sen toivomuksen, että minä jossain toisessa tilaisuudessa toisin loputkin vihollisten laivoja hänen satamiinsa. Näin määrätön on ruhtinaitten kunnianhimo. Tämäkään keisari ei näkynyt tavoittelevan sen vähempää kuin tehdä koko Blefuscun valtakunnasta pelkkä maakunta, varakuninkaan hallitsema. Siten hän toivoi saavansa kukistetuiksi paksumman pään miehet kokonaan ja pakottaneeksi senkin puoleisen kansan avaamaan munia terävämmästä päästä. Siten, niin hän ajatteli, tulee hänestä koko maailman yksinvaltias. Minä koetin saada häntä luopumaan moisista ajatuksista, esiintuoden sekä politillisia että oikeusopillisia syitä. Sanoin hänelle suoraan, etten minä ikipäivinä suostu käymään kätyriksi sellaiseen yritykseen, jolla vapaa ja uljas kansa aiotaan saattaa orjuuteen. Asia otettiin keskusteltavaksi valtakunnan neuvostossa, ja siellä olivat viisaimmat ministerit minun puolellani.