Mietittyäni sitten asiatani pitkin ja poikki, tein vihdoin päätökseni, josta minua kenties moitittanee, eikä syyttäkään. Jos olisin silloin tuntenut ruhtinaitten ja ministerien mielenlaadun ja luonnon, niinkuin sittemmin useammissa hoveissa opin tuntemaan, jos olisin tiennyt, millä tavoin he kohtelevat pienempiäkin pahantekijöitä kuin minä, olisin aivan alttiisti antaunut niin lievän rangaistuksen alaiseksi. Mutta siihen aikaan minussa kuohui nuori veri vielä, ja koska minulla oli hänen majesteetinsa lupa käydä kunniaterveisillä Blefuscun keisarin luona, niin käytin tilaisuutta hyväkseni. Ennenkuin nuo kolme päivää olivat kuluneet, lähetin ystävälleni ylisihteerille kirjeen, jossa ilmoitin aikovani, ennen saamani luvan nojalla, lähteä samana aamuna Blefuscuun.
Vastausta odottamatta astuin sille puolen saarta, missä laivasto oli, otin suuren sotalaivan, sidoin köyden sen kokkaan ja nostin ankkurin. Riisuin sitten vaatteet yltäni ja panin ne ynnä peitteen, jonka olin tuonut kainalossani, laivaan ja läksin sitten, hinaten laivaa perässäni, matkalle. Kaalaten ja uiden saavuin sitten Blefuscun keisarilliseen satamaan, jossa ihmiset jo kauan aikaa olivat minua odotelleet.
Siellä minulle annettiin kaksi opasta ohjaamaan minua Blefuscun pääkaupunkiin. Kannoin niitä kädessäni, kunnes saavuttiin parinsadan yardin päähän pääkaupungin portista. Siellä laskin heidät maahan ja pyysin ilmoittamaan tuloni jollekin keisarin sihteereistä ja tiedoksi tekemään samalla, että minä odotan täällä hänen majesteetinsa lähempiä käskyjä.
Tunnin kuluttua tuli vastaus: hänen majesteetinsa, keisarillisen perheensä kanssa, ja seurassaan hovin korkeat virkamiehet, saapuu minua vastaan-ottamaan. Minä astuin satasen yardia eteenpäin. Keisari seurueineen astui alas ratsuilta, keisarinna hovidaameineen vaunuista. Varomista tai pelkoa en huomannut kenessäkään. Minä laskeusin maahan suutelemaan heidän majesteetiensa keisarin ja keisarinnan kättä. Lausuin saapuneeni tänne ennen antamani lupauksen mukaan ja hänen majesteetinsa Lilliputin keisarin, minun herrani, luvalla kunnioittavimmin tervehtimään niin mahtavaa keisaria ja tarjoamaan hänelle palveluksiani, mikäli velvollisuuteni omaa ruhtinasta kohtaan myöten-antaa. En maininnut sanaakaan siitä, että olin joutunut epäsuosioon, koskapa en vielä virallista tietoa siitä ollut saanutkaan. Enkä osannut luulla mahdolliseksi, että Lilliputinkaan keisari tämän salaisuuden ilmoittaa, niinkauan kuin olen hänen valtansa ulkopuolella. Siinä minä kumminkin erehdyin, niinkuin ennen pitkää sain huomata.
En rupea lukijaa väsyttämään seikkaperäisillä kertomuksilla minun vastaan-otostani Blefuscun hovissa. Ne olivat aivan senmukaisia kuin ylevämieliseltä ruhtinaalta sopii odottaakin. Enkä mainitse siitäkään, kuinka hankala minun oli tulla toimeen ilman varsinaista asuntoa: maassa sain vain maata, peitteeseni kääriytyneenä.
KAHDEKSAS LUKU
Onnellisen sattuman kautta löytyy keino, millä päästä Blefuscusta. —
Palajaminen kotia.
Kolme päivää sinne tuloni perästä läksin huvikseni kävelemään saaren koillisrannalle. Siellä huomasin ulapalla noin puolen meripeninkulman päässä jonkun esineen, joka näytti alassuin käännetyltä veneeltä. Riisuin kengät ja sukat ja läksin kaalaamaan merelle. Nousuvesi kuljetti tuota meren-ajoa yhä lähemmäs minua, ja viimein näin selvään sen olevan veneen. Se oli nähtävästikin myrskyssä irtaantunut laivasta.
Palasin kaupunkiin ja pyysin saada hänen majesteetiltansa lainaksi kaksikymmentä suurinta alusta, mitä hänellä vielä oli jäljellä, sekä kolmetuhatta merimiestä vara-amiraalin johdolla. Saamani laivat läksivät purjehtimaan satamasta, minä taas astuin suorinta tietä sinnepäin, missä ensiksi olin veneen huomannut. Nousuvesi oli ajanut sen vieläkin lähemmäs. Meriväki oli varustettu köysillä, jotka minä jo ennakolta olin kiertänyt kyllin lujiksi. Veneen saavuttua minun kohdalleni, minä riisuin vaatteet yltäni ja kaalasin noin sadan yardin päähän siitä, mutta silloin minun täytyi heittäytyä uimaan, kunnes pääsin veneen luo. Laivastosta heitettiin minulle köysi, jonka toisen pään sidoin veneen kokassa olevaan reikään ja toisen pään erääsen sotalaivaan. Turhaa työtä tuo, sillä näin syvässä vedessä en osannut toimia mitään. Ei auttanut muu kuin lähteä uimaan veneen perässä ja sysäillä sitä eteenpäin toisella kädellä niin usein kuin laatuun kävi. Nousuveden avulla pääsin sitten niin pitkälle, että jalka pohjasi, vaikka vesi vielä ulottui minua leukaan. Lepäsin pari kolme minuttia, ja rupesin taas lykkäämään venettä eteenpäin, kunnes olin jo kainaloita myöten vedestä ulkona. Nyt, kun vaikein osa työtä oli suoritettu, otin laivoista muut köydet, sidoin itsekunkin toisen pään veneesen ja toisen yhdeksään laivaan, ja niin lähdettiin myötätuulella hinaamaan venettä maata kohti.
Odottelin nyt pakoveden aikaa, kunnes vene jäi kuivalle maalle. Siinä sen sitten sain kahdentuhannen miehen ja monen vipulaitoksen avulla käännetyksi ylössuin. Ilokseni huomasin, että vene oli verraten varsin hyvässä kunnossa.