Täytyy sanoani, ett'ei minua läheskään pelottanut niin paljo kuin Pikku-muoria. Min'en lakannut milloinkaan toivomasta pääseväni joskus vielä vapaaksi. Täällähän minä olen aivan outo ja muukalainen, ja jos minua täällä väkijoukolle näytellään, niin eihän minua siitä, Englantiin tultuani, moitittane, sillä olisipa tässä asemassa itse Suurbritannian kuninkaankin pitänyt alistua samallaisen kohtelun alaiseksi.

Ystävänsä neuvoa noudattaen pisti isäntä minut seuraavana markkinapäivänä lippaasen ja läksi ratsain viemään lähimpään kaupunkiin, tytär satulatuolissa takana. Umpinaisessa lippaassa oli ovi ja muutamia reikiä ilmanvaihdosta varten. Hellämielinen Pikku-muori oli pannut minun alleni nukkensa patjan. Mutta sittenkin minua huiskutti ja vatkasi armottomasti, vaikk'ei matkaa kestänyt kuin puoli tuntia. Hevonen näet harppasi joka askelella parikymmentä kyynärää, loikkien niin korkealle, että tuntui kuin olisi kulkenut ankarassa aallokossa, se vaan erotusta, että nouseminen ja laskeminen kävi paljoa tiheämpään. Matkalla isäntä poikkesi erääsen kapakkaan, johon hänen oli tapana aina pistäytyä, neuvottelemaan kapakanpitäjän kanssa. Senjälkeen hän palkkasi grultrudin eli huutorättärin kulkemaan pitkin kaupungin katuja ja kuuluttamaan, että Viheriän Kotkan ravintolassa näytellään kummallista eläintä, joka ei ole sen suurempi kuin splaknuk (muuan erittäin hienorakenteinen eläin siinä maassa, noin kuutta jalkaa pitkä), mutta kaikin puolin ihmisen muotoinen, osaa puhua muutamia sanoja ja tehdä senkin seitsemän lystikästä temppua.

Minut pantiin pöydälle ravintolan suurimpaan saliin, joka oli ainakin kolmesataa jalkaa kullekin taholle. Pikku-muori seisoi matalalla tuolilla pöydän ääressä varomassa, ett'en putoaisi maahan, ja määräämässä, mitä minun milloinkin pitää tehdä. Isäntäni, tungosta välttääkseen, ei päästänyt kuin 30 henkeä yhtähaavaa sisään. Minä astua tepastelin pöydällä sitä myöten kuin Pikku-muori käski ja vastailin hänen kysymyksiinsä maankielellä sen verran kuin osasin. Minä käännyin useampia kertoja yleisön puoleen, kumarsin nöyrästi, sanoin heitä tervetulleiksi ja puhuin heille muutamia lauseita, mitä olin oppinut. Otin sitten sormistimen, jonka Pikkumuori oli täyttänyt juomalla, ja join läsnäolijain onneksi. Vedin ulos miekkani ja heiluttelin sitä siihen tapaan kuin miekkailijat Englannissa tekevät. Pikku-muori antoi minulle oljenkorren, ja sillä minä tein kaikenlaisia keihästemppuja, mitä nuoruudessani olin oppinut.

Sinä päivänä näyteltiin minua kahdelletoista eri yleisölle, ja kun minun myötäänsä ja myötäänsä piti uudistaa samat hassutukset, niin olin lopulla jo ihan nääntyä väsymyksestä. Aina kun yksi katsojavuoro oli kertonut ulkona oleville, mitä kaikkia kummallisia konsteja he olivat nähneet, olivat ulkona olijat melkein väkivallalla murtautua sisään. Isäntä ei sallinut kajota minuun kenenkään muun kuin Pikku-muorin — vahinkoahan hänelle olisi tullutkin, jos olisi minulle joku tapaturma sattunut, — ja siksipä asetettiin lavitsoja pöydän ympärille niin kauaksi, ett'ei kukaan ulottunut minuun. Muuan pahanilkinen koulupoika sai sentään viskatuksi minua kohti pähkinän ja oli vähällä satuttaa minua sillä päähän. Pähkinä oli pienen kurpitsan kokoinen ja tuli niin kovaa vauhtia, että olisi varmaankin lyönyt minulta pääkallon puhki, jos olisi kohti osunut. Se tyydytys minulle sentään suotiin, että poika lurjus sai selkäänsä ja ajettiin ulos. Isäntä julistutti, että minua näytellään taas seuraavana toripäivänä. Sitä varten hän laittoi minulle mukavamman kuljetusneuvon ja pakostakin, sillä ensimmäinen matka ja markkinaväen huvittaminen kahdeksan tuntia yhtämittaa olivat näännyttäneet minut niin, että tuskin jaksoin pystyssä pysyä. Kului kokonaista kolme päivää, ennenkuin pääsin entisilleni. Rauhaa minulla ei ollut kotonakaan, sillä kaikki aatelisherrat sadan peninkulman piiristä tulivat minua katsomaan. Heitä oli vaimoineen ja lapsineen ainakin kolmekymmentä henkeä, — seutu oli näet tiheästi asuttua. — Isäntä vaati minun näyttelemisestäni näin kotona täyden huoneen maksun jokaiselta eri perhekunnalta. Ei minulle täten montakaan levonhetkeä päivässä jäänyt, vaikk'ei minua kaupunkiin vietykään. Keskiviikon vaan sain olla rauhassa, se kun on heillä sabattipäivä.

Huomattuaan, kuinka suuri rahallinen hyöty minusta on, päätti meidän isäntä lähteä näyttelemään minua valtakunnan suurimpiin kaupunkeihin. Hän järjesti kotoiset askareet ja varustautui pitkälle matkalle. Ja niinpä sitä lähdettiin liikkeelle 17:nä elokuuta 1703, noin kaksi kuukautta siitä kuin olin tähän maahan tullut. Matkan määränä oli pääkaupunki, valtakunnan keskiosassa, noin 3000 peninkulmaa kotoa. Tyttärensä Glumdalclitchin hän pani taaksensa hevosen selkään, ja Pikku-muori otti minut lippaineen syliinsä. Lippaan hän oli sitonut vyötäisilleen, ja verhonnut sisäpuolelta niin pehmoisilla kankailla kuin suinkin oli käsiinsä saanut sekä pannut minulle sinne nukkensa patjat, alusvaatteita sekä muuta tarpeellista. Tilani siinä hän oli koettanut tehdä niin mukavaksi kuin suinkin. Muuta matkaseuraa ei meillä ollut kuin talon renkipoika, joka ratsasti jäljessä, tavarat mukanaan.

Isännän aikomus oli näytellä minua kaikissa kaupungeissa matkan varrella ja poiketa vallantieltä 50-100 peninkulmaa kyliin ja aateliskartanoihin, missä tuloja oli toivottavina. Lyhyitä taipaleita kuljettiin: noin 120-140 peninkulmaa vaan päivässä, sillä Pikku-muori, minua säästääkseen, valitti ratsastusta liian raskaaksi. Usein hän minun pyynnöstäni otti minut lippaasta ulos raitista ilmaa hengittämään ja näytti minulle maisemia, yhä vaan pitäen minua talutusnuorasta kiinni. Kuljettiin siinä myös viiden, kuuden virran yli, joista itsekukin oli leveämpi ja syvempi Niiliä tai Ganges virtaa. Tuskin oli yhtään niin pientä puroa kuin Thames London Bridgen kohdalla. Kymmenen viikkoa tätä matkaa kesti, ja sill'aikaa oli minua näytelty kahdeksassatoista suuressa kaupungissa, kyliä ja maakartanoita lukematta.

Lokakuun 26:na saavuttiin vihdoin pääkaupunkiin nimeltä Lorbrulgrud, joka on niin paljo kuin: koko maailman ylpeys. Isäntä otti asuntoa pääkadun varrelle, lähelle kuninkaan linnaa, ja lähetti ympäri kaupungin tavallisia ilmoituksia, joissa oli tarkat selitykset minun personastani ja ominaisuuksistani. Hän vuokrasi näyttelyhuoneeksi 3-4 sataa jalkaa avaran salin ja hankki sinne pyöreän pöydän, 60 jalkaa läpimitassa. Ylt'ympärille, kolme jalkaa pöydän laidasta, hän rakensi suojaksi minulle kolmen jalan korkuisen aitauksen. Kymmenen tuntia päivässä minua näyteltiin, ihailla ja ihmetellä kaiken kansan. Nyttemmin osasin jo kutakuinkin hyvin heidän kieltään ja ymmärsin jok'ikisen sanan, mitä minulle puhuttiin. Olin oppinut heidän aapeluksensa ja osasin välisti suunnilleen saada selvän koko lauseistakin. Pikku-muori oli näet opettanut minua sekä kotona että matkoilla joutohetkinä. Hänellä oli taskussaan pikkuruinen kirja, ei kovinkaan paljoa suurempi Sansonin kartastoa. Se oli opas nuorille tytöille ja sisälsi samalla lyhyen esityksen heidän uskonnostaan. Siitä hän opetti minua lukemaan.

KOLMAS LUKU

Tekijä viedään hoviin. — Kuningatar ostaa hänet farmarilta omakseen ja esittää kuninkaalle. — Väittely tiedemiesten kanssa. — Kuningattaren suosiossa.

Alinomaiset ponnistukset olivat muutamassa viikossa koko lailla tärvelleet minun terveyteni tilan. Mitä enemmän rahaa isäntä minun kauttani ansaitsi, sitä enemmän hän tahtoi saada. Olin lopulta jo niin laihtunut, ett'ei minussa enää ollut kuin luu ja nahka jäljellä. Farmari huomasi tuon ja, peljäten minun pian kuolevan, päätti paikata taskuansa vielä niin paljon kuin suinkin. Tuota hänen miettiessään ja punnitessaan saapui sardral eli sanansaattaja hovista käskemään isäntääni heti kohta tuomaan minut hoviin kuningattaren ja hovidaamien huviksi. Muutamat viimeksi mainituista olivat jo nähneet minut ja kertoneet aivan ihmeellisiä asioita minun kauneudestani, hienosta käytöksestäni ja älykkäisyydestäni. Hänen majesteetinsa kuningatar oli seuranaisineen aivan ihastuksissansa minun kohtelustani. Minä lankesin polvilleni ja pyysin kunnian saada suudella kuningattaren jalkaa, mutta tämä armollinen ruhtinatar suvaitsi — sittenkuin minut oli nostettu pöydälle — ojentaa minulle sakarisormensa pään, johon minä tartuin molemmin käsin ja nostin syvimmällä kunnioituksella huulilleni.