Kesken aterian oli lempikissa hypännyt emännän syliin. Minä kuulin takanani jyrinää, niinkuin olisi kymmenet kangaspuut olleet käynnissä. Käänsin päätäni ja huomasin, että se olikin vaan kissan kehräämistä, tuon lempielukan, joka päästä ja käpälästä päättäen oli kolme kertaa niin suuri kuin härkä. Kissan kiiluvat silmät ja raju muoto säikäyttivät minut ihan suunniltani, vaikka seisoinkin pöydän toisella laidalla, 50:n jalan päässä, ja vaikka emäntä piteli sitä lujasti kiinni, jott'ei pääsisi hyppäämään minun luokseni ja iskemään minuun käpäliään. Mutta eipä vaaraa vähääkään: kissa ei ollut minua huomaavinansakaan, vaikka isäntä nosti minut noin kolmen yardin päähän siitä. Ja minä kun olin kuullut kerrottavan ja matkoillani sen todeksikin huomannut, että peto ihan varmaan karkaa kimppuun, jos sitä pakenee tai osoittaa pelkoa, niin päätin kuin päätinkin näyttää, ett'en pelkää yhtään mitään. Arkailematta astuinkin viisi kuusi kertaa kissan kohdalla ja lähenin sitä yardinkin päähän, kunnes se itsestään vetäytyi pois, ikäänkuin olisi säikähtänyt minua. Koiria en peljännyt niinkään paljoa. Niitä tuli tupaan kolme neljä kappaletta, niinkuin farmarin taloissa tavallista on. Yksi niistä, kahlekoira, oli neljän norsun kokoinen, toinen, vinttikoira, oli yhtä iso, mutta hiukan laihempi.

Päivällisen jälkeen tuli sisään amma, 1-vuotias lapsi sylissään. Heti kuin lapsi oli huomannut minut, päästi se niin kovan porakan, että moinen älinä olisi kuulunut Lontoosta Chelsean esikaupunkiin. Se tahtoi välttämättömästi saada minut lelukseen. Äiti kaikessa hellyydessään otti minut käteensä ja ojensi lasta kohti. Se sieppasi minut samassa vyötäisistä ja pisti pääni suuhunsa, mutta silloin minä älähdin niin kovaa, että kakara päästi minut heti kohta irti. Tarkkaan siinä minulta niskat olisi mennyt nurin, ellei äiti olisi ojentanut esiliinaansa, johon minä putosin. Silloin rupesi amma, lasta viihdyttääkseen, puistelemaan rämyä, joka oli kuin hyväkin tynnyri, suuria kiviä sisässä, köydellä sidottu pienokaisen rintaan.

Vihdoin läksi isäntä renkeinensä jälleen ulkotöihin. Mikäli minä hänen äänestään ja viittauksistaan osasin päättää, käski hän lähtiessään vaimonsa pitämään minusta hyvää huolta. Kovin minua jo väsyttikin ja nukutti. Sen huomasi emäntänikin ja pani minut omaan sänkyynsä ja peitti valkoisella, puhtaalla nenäliinallaan, joka oli suurempi ja karkeampaa kangasta kuin sotalaivan isopurje.

Nukuin siinä lähes kaksi tuntia, uneksien olevani kotona vaimoni ja lasteni luona. Sitä katkerammalta tuntui herätessäni, kun huomasin makaavani parikymmentä jalkaa leveässä vuoteessa, suunnattoman suuressa huoneessa, joka oli kaksi mitäpä kolmekin sataa jalkaa kummallekin taholle ja pari sataa jalkaa korkea. Emäntä oli mennyt askareihinsa ja lukinnut oven perässään. Vuode oli 11 jalkaa korkealla lattiasta. Maatessani tuossa, kiipesi äkkiä kaksi rottaa uutimia myöten ylös ja alkoivat nuuskien juosta vuoteella edestakaisin. Yksi niistä tuli minua melkein lähelle kasvoja. Minä säikähdin ja vedin miekkani ulos, puolustaakseni itseäni. Nämä hirmuiset eläimet olivat niin rohkeita, että hyökkäsivät minun kimppuuni kummaltakin puolen; toinen pani jo etukäpälänsä minun nuttuni kaulukselle. Mutta minäpä pistin siltä vatsan puhki, ennenkuin ennätti tehdä minulle mitään pahaa. Hengetönnä se jäi jalkojeni juureen. Toinen läksi karkuun, nähtyään kumppalinsa surkean kohtalon, mutta sai vielä juostessaan minulta miekan-iskun takapuoleensa, niin että verta tippui pitkin sänkyä. Tämän sankarityön tehtyäni läksin astuskelemaan vuoteella, henkeä vetääkseni ja rauhoittuakseni. Rotat olivat kahlekoiran kokoisia, mutta paljoa ketterämmät ja uskaliaammat, niin että ne varmaankin olisivat repineet minut palasiksi, jos ennen maatapanoa olisin riisunut miekkani pois. Minä mittasin rotan raadon: tuumaa vaille kaksi yardia.

Emäntä tuli huoneesen ja, nähtyään minut verissäni, otti minut heti käteensä. Minä viittasin rotan raatoon ja myhähdin merkiksi, ett'ei minulle ole tapahtunut mitään pahaa. Siitä hän oli kovin mielissään ja käski palvelijan ottamaan rotan pihtien väliin ja heittämään ulos. Hän pani minut sitten pöydälle, ja minä puolestani näytin hänelle verisen miekkani, pyyhkäisin sen takkini helmaan ja pistin tuppeen takaisin.

TOINEN LUKU

"Pikku muori", farmarin tytär. — Tekijää näytellään markkinoilla. —
Matka pääkaupunkiin.

Emännälläni oli yhdeksän vuotta vanha tytär, iäksensä erittäin kehittynyt, peräti sukkela neulaa käyttämään ja taitava nukkeansa pukemaan. Yksissä neuvoin he äidin kanssa laittoivat minulle vuoteen nuken kätkyeesen. Se pantiin pieneen laatikkoon, joka suojaksi rotilta asetettiin riippulaudalle. Siinä minä makasin öisin kaiken sen aikaa, minkä tässä talossa vietin. Ja mitä enemmin minä heidän kieltään opin, sitä paremmin siellä viihdyin.

Tuo pikku tyttö teki minulle seitsemän paitaa ja muita alusvaatteita niin hienosta palttinasta kuin suinkin löysi, vaikka sekin oli säkkikangasta karkeampaa. Hän se oli minun koulumestarinikin. Kun osoitin jotain esinettä, sanoi hän heti, mikä se on hänen kielellään, niin että jo moniaan päivän perästä osasin pyytää, mitä mieleni teki. Hän oli erittäin säveäluontoinen tyttö eikä kooltansakaan kuin neljäkymmentä jalkaa. Minulle hän antoi nimen Grildrig, sen nimen otti sittemmin omakseen hänen sukunsa ja myöhemmin koko valtakuntakin. Tuo sana on meidän kielellä niin paljo kuin keri eli peukalomies. Häntä minä saan kiittää turvallisesta olostani siinä maassa. Koko sinä aikana kuin siellä vietin, emme milloinkaan eronneet toisistamme. Minä sanoin häntä Glumdalclitch'iksi, joka on niin paljo kuin pikku muori. Olisinpa hyvin kiittämätön, jos jättäisin mainitsematta, kuinka hellä ja ystävällinen hän minua kohtaan oli.

Ennen pitkää levisi naapureihinkin tieto, että minun isäntäni oli pellolta löytänyt kummallisen eläimen. Pieni se on, kerrottiin, peukalon pituinen, mutta kaikin puolin ihmisen muotoinen, kävelee kahdella jalalla, liikkuu ja kääntelekse kuin ihminen, näkyy puhuvan omaa kieltään, on jo oppinut maankin kieltä hiukan, on kesy ja hiljainen, tulee kutsuttaissa ja tekee, mitä käsketään. Jäsenet sillä on erittäin kauniit ja kasvojen väri somempi kuin parhaimmankin aatelismiehen kolmivuotiaalla tyttärellä. Isännän lähin naapuri ja hyvä ystävä, farmari hänkin, tuli taloon katsomaan, onko tuossa jutussa perää. Minut tuotiin heti sisään ja pantiin pöydälle, ja siinä minä tepastelin minnepäin vaan käskettiin, vedin miekkani ulos ja pistin sen tuppeen jälleen, kumarsin isännän vieraalle, kysyin hänen omalla kielellään, mitenkä hän jaksaa ja sanoin häntä tervetulleeksi taloon, niinkuin Pikku-muori oli opettanut. Vieras oli vanha ja likinäköinen mies. Paremmin minua nähdäkseen, hän pani silmälasit nenällensä, mutta silloin minä purskahdin kuin purskahdinkin nauramaan, sillä miehen silmät olivat kuin täysikuu, joka paistaa kahdesta akkunasta tupaan. Muut, huomattuansa mikä minua huvittaa, räjähtivät hekin nauramaan, mutta sen pani vanha farmari, typerästi kyllä, pahakseen ja suuttui ihan suunniltaan. Tuo vanha farmari oli samalla kovin ahnas mies; sen minä nyt pahaksi onneksi kyllä sain tuta. Hän näet antoi minun isännälleni sen kovan-onnen neuvon, että minut pitäisi viedä läheiseen kaupunkiin markkinoille eli toripäiville rahan edestä näyteltäväksi. Eihän sinne meiltä ollut kuin kaksikolmatta peninkulmaa elikkä ratsain puolen tunnin matka. Minä huomasin, että heillä on jotain mielessä, koskapa isäntä ja vieras kauan aikaa sopottelevat keskenään, vähä väliä aina viitaten minuun. Luulinpa ymmärtäväni heidän puheestaan muutamia sanojakin. Huomis-aamuna Pikku-muori, Glumdalclitch, kertoi minulle koko aikeen, jonka hän viekkailla keinoin oli saanut äidiltään tietää. Tyttö raukka otti minut syliinsä, itkien häpeästä ja mielipahasta. Hän pelkäsi, että raaka markkinaväki tekee minulle jotain pahaa, puristaa minut kuolijaksi tai taittaa minulta jalat tai kädet, kouriessaan minua. Hän oli huomannut, kuinka kaino minä olen luonteeltani, kuinka arka kunniastani, ja kuinka tuskallista minun on oleva joutua rahan edestä näyteltäväksi kehnoimmalle roskaväelle. Isä ja äiti olivat kyllä, kertoi hän, luvanneet Grildrigin hänen omakseen, mutta kunhan ei vaan kävisi nyt kuin viimekin vuonna: silloin hänelle oli luvattu lampaan karitsa, mutta hetipä he sen olivat myöneet teurastajalle, kun oli kasvanut lampaaksi.