Jos jossakin kaupungissa syntyy kapina tai kumousliike, jos ilmenee kiivaita puoluetaisteluita tai jos asujaimet kieltäytyvät suorittamasta tavanomaisia veroja, niin Kuningas voi pakottaa heidät kuuliaisiksi kahdella eri tavalla. Toinen, lievempi keino on se, että annetaan saaren leijua paikoillaan kaupungin ja lähiseutujen yläpuolella, niin että paikkakunnan asukkaat joutuvat vaille, auringonpaistetta ja sadetta, ja saavat kokea puutetta ja tauteja. Jos rikos vaatii, pommitetaan heitä samalla ylhäältä käsin suurilla kivenmuhkuroilla, joilta he voivat suojata itseään ainoastaan ryömimällä kellareihin ja onkaloihin heidän asumustansa kattojen murskautuessa. Mutta jos he yhä niskoittelevat tai yrittävät kapinoida, niin Kuningas käyttää äärimmäistä keinoa: antaa saaren painua suoraan heidän päähänsä siten tuhoten kaikki, rakennukset ja ihmiset. Sellaiseen äärimmäiseen keinoon ruhtinaan on kuitenkin vain harvoin pakko turvautua; hän itse ei halua sitä käyttää, eivätkä hänen ministerinsäkään uskalla häntä kehoittaa menettelyyn, joka tekisi heidät vihatuiksi kansan keskuudessa ja tuottaisi suurta vauriota heidän omille tiluksilleen, jotka kaikki sijaitsevat alhaalla; saari näet on Kuninkaan omaisuutta.
On olemassa vieläkin painavampi seikka, jonka tähden tämän maan hallitsijat ovat aina olleet haluttomat sellaiseen kamalaan toimenpiteeseen, ellei äärimmäinen pakko ole sitä vaatinut. Jos näet hävitettävässä kaupungissa sattuisi olemaan korkeita kallioita, kuten yleensä onkin laita suurissa kaupungeissa, joiden paikka todennäköisesti on alun alkaen valittu pitäen silmällä tuhon välttämistä, tai jos siinä olisi korkeita torneja tai kivipylväitä, voisi äkkinäinen laskeutuminen saattaa vaaraan saaren pohjan eli alapinnan, joka tosin, kuten mainitsin, on kahdensadan kyynärän vahvuisen timanttikappaleen muodostama, mutta voisi kuitenkin haljeta liian ankarasta iskusta tai murtua joutuessaan liian likelle alapuolella olevien talojen tulta, kuten usein murtuu liesiemme rauta- tai kivilaaka. Kaiken tämän kansa varsin hyvin tietää ja osaa hyvin arvostella, kuinka pitkälle sopii mennä niskoittelussaan, kun on kysymyksessä vapaus tai omaisuus. Joutuessaan ankarimman ärsytyksen esineeksi ja päätettyään mitä lujimmin murskata kaupungin murusiksi Kuningas käskee laskea saarta erittäin hitaasti sanoen muka tahtovansa säästää kansaansa, mutta todellisuudessa siitä syystä, että pelkää timanttipohjan vioittuvan. Sellaisen onnettomuuden sattuessa näet ei oppineiden mielipiteen mukaan magneetti enää kykenisi kannattamaan saarta, vaan koko ainemäärä mäiskähtäisi maahan.
Suunnilleen kolme vuotta ennen saapumistani oli Kuninkaan alueitaan tarkastaessa sattunut erinomainen tapaus, joka oli vähällä tehdä lopun koko kuningaskunnasta ainakin sen nykyisessä muodossa. Lindalino, valtakunnan toinen kaupunki, oli ensimmäinen niistä kaupungeista, joissa Kuningas matkallaan vieraili. Kolme päivää hänen lähtönsä jälkeen sulkivat asujaimet, jotka olivat jo usein valittaneet kärsimäänsä sortoa, kaupungin portit, vangitsivat kuvernöörin ja rakensivat uskomattoman nopeasti ja arvaamatonta vaivaa nähden neljä suurta tornia, tornin jokaiseen kaupungin kulmaan (se näet oli rakennettu täsmälleen neliöön). Tornit olivat yhtä korkeat kuin kaupungin keskustassa sijaitseva, iso suippo kallio. Jokaisen tornin huippuun ja samoin kallion kärkeen he sijoittivat väkevän magneetin ja varustivat suunnitelman tyhjiinraukeamisen varalta valtavan määrän erittäin tulenarkaa polttoainetta toivoen voivansa siten särkeä timanttipohjan, jos magneettisuunnitelma epäonnistuisi.
Kului kahdeksan kuukautta, ennenkuin Kuningas sai täyden selvyyden siitä, että lindalinolaiset olivat nousseet kapinaan. Hän käski siirtämään saaren kaupungin yläpuolelle. Väestö oli yksimielinen ja oli kerännyt suuren määrän muonavaroja kaupunkiin, jonka halki virtasi joki. Kuningas leijui heidän yläpuolellaan useita päiviä riistäen heiltä päivänpaisteen ja sateen. Hän käski laskea alas useita nuoria, mutta kukaan ei ajatellutkaan lähettää ylös anomusta, vaan sensijaan erittäin uskaliaita vaatimuksia: kaikki epäkohdat oli poistettava, kaupungille myönnettävä suuria erivapauksia, oikeus itse valita kuvernöörinsä ja muita samanlaisia liiallisuuksia. Hänen Majesteettinsa käski silloin kaikkia saaren asukkaita heittämään alaparvekkeelta suuria kiviä kaupunkiin, mutta kaupungin asukkaat olivat varautuneet vetäytymällä kaikkine hyvyyksineen torneihin ja muihin lujiin rakennuksiin sekä kellariholveihin.
Kuningas päätti nyt pakottaa tämän uppiniskaisen kansan tottelemaan ja käski laskea saaren hitaasti neljänkymmenen kyynärän päähän torneista ja kukkulasta. Niin tehtiin, mutta tehtävää suorittavat virkamiehet havaitsivat painumisen tapahtuvan paljoa nopeammin kuin yleensä ja voivat magneettia kääntämällä vain vaivoin pidättää kohdallansa saarta, joka ilmeisesti pyrki putoamaan. He lähettivät heti Kuninkaalle tiedon tästä hämmästyttävästä tapahtumasta ja pyysivät Hänen Majesteetiltaan lupaa saada kohottaa saari korkeammalle. Kuningas suostui, valtioneuvosto kutsuttiin kokoon, ja magneettia hoitavat virkamiehet saivat käskyn olla läsnä. Eräs vanhimmista ja kokeneimmista sai luvan tehdä kokeen. Hän otti sadan kyynärän pituisen lujan nuoran, saari kohotettiin tuntuneen vetovoiman vaikutuskentän yläpuolelle, hän kiinnitti nuoran päähän timanttikappaleen, johon sisältyi rautapitoista mineraalia, samanlaatuista kuin se, joka muodostaa saaren pohjan eli alapinnan, ja laski sen sitten hitaasti kohti tornirihuippua. Timanttikappale oli laskeutunut tuskin neljä kyynärää, kun virkamies tunsi sitä vetävän alaspäin niin voimakkaasti, että hän tuskin jaksoi vetää sitä takaisin. Sitten hän heitti alas pieniä timantinkappaleita ja havaitsi torninhuipun kiivaasti vetävän niitä puoleensa. Sama koe tehtiin kolmen muunkin tornin ja kukkulan kohdalla, ja tulos oli sama.
Tämä seikka kerrassaan kumosi Kuninkaan suunnitelmat ja hänen (en huoli tässä kertoa asiasta yksityiskohtaisemmin) täytyi hyväksyä kaupungin esittämät vaatimukset.
Muudan korkea ministeri vakuutti minulle, että jos saari olisi painunut liian likelle kaupunkia eikä olisi enää päässyt nousemaan, niin kaupungin asukkaat olisivat epäilemättä kiinnittäneet sen ikiajoiksi, surmanneet Kuninkaan ja kaikki hänen palvelijansa ja kerrassaan muuttaneet hallitusmuodon.
Eräs valtakunnan perustuslaeista säätää, etteivät kuningas ja hänen molemmat vanhemmat poikansa saa poistua saaresta. Sama määräys koskee kuningatartakin, kunnes hänen hedelmällisyysikänsä on ohi.
NELJÄS LUKU
Tekijä lähtee Laputasta; hänet kuljetetaan Balbinarbiin, ja hän saapuu pääkaupunkiin. Pääkaupungin ja lähiseudun kuvaus. Ylhäinen herra ottaa tekijän vieraanvaraisesti vastaan. Hänen keskustelunsa tämän herran kanssa.